Suosituimmat seksifantasiat listattiin – naisten ja miesten listoissa isot erot
Seksin harrastaminen julkisilla paikoilla ja roolileikit sen sijaan ovat sekä naisten että miesten mieleen.
Lähes jokaisella on omia seksifantasioita, joiden toteuttamisesta kumppaninsa kanssa haaveilee. OnBuy.comin teettämän kyselyn perusteella naisia ja miehiä vain kiinnostaisi kokeilla ja toteuttaa erilaisia fantasioita.
Kyselyssä 1 452 naista ja 1 445 miestä laati oman seksuaalisen unelmalistansa, tai niin sanotun bucket listin, jolle on listattu sellaisia asioita, jotka haluaisi tehdä ennen kuolemaansa. OnBuy analysoi keräämänsä datan ja koosti sitten listat naisten ja miesten suosituimmista seksifantasioista.
Naisten seksifantasioiden ykköspaikalla on seksin harrastaminen silmät sidottuna (35 %), kun miehet mieluiten haluaisivat ottaa seksiin mukaan kolmannen osapuolen (36 %). Kimppakiva kiinnostaa myös osaa naisista (12 %), mutta silmät sidottuna sekstailu ei päätynyt miesten listalle lainkaan.
Yhteinen sävel voisi löytyä paremmin porealtaassa lempimisen suhteen. Seksin harrastaminen Jacuzzissa oli nimittäin naisten listalla toisena (31 %) ja miesten listalla kolmantena (26 %).
Myös seksin harrastaminen julkisilla paikoilla kiinnostaa naisia ja miehiä, mutta naiset suosivat hissiä ja miehet yleistä vessaa. Lisäksi roolileikit ovat molempien mieleen, sillä noin neljännes naisista (24 %) ja reilu viidennes (22 %) miehistä haluaisi kokeilla roolileikkejä.
Alta voit tutustua kyselyn tuloksiin tarkemmin.
Naisten seksuaalinen ”bucket list” näyttää tältä:
- Seksiä silmät sidottuna (35 %)
- Seksiä Jacuzzissa/porealtaassa (31 %)
- Seksiä hississä (26 %)
- Roolileikit (24 %)
- Seksikäs valokuvaussessio (20 %)
- Sitomisleikit (18 %)
- Kuristusleikit (16 %)
- Puhelinseksi (14 %)
- Seksiä autossa (12 %)
- Kolmas osapuoli mukaan seksiin (12 %)
- Seksiä rannalla (10 %)
- Pornon katsominen yhdessä kumppanin kanssa (9 %)
- Makuliukuvoiteen käyttö (8 %)
- Fanifiktion kirjoittaminen kumppanille (7 %)
Miesten mieleen ovat nämä seksifantasiat:
- Kolmas osapuoli mukaan seksiin (36 %)
- Videopuheluseksiä (30 %)
- Seksiä Jacuzzissa/porealtaassa (26 %)
- Seksiä yleisessä vessassa (22 %)
- Roolileikit (22 %)
- Seksivideon kuvaaminen (20 %)
- Seksiä parvekkeella (19 %)
- Pornon katsominen yhdessä kumppanin kanssa (17 %)
- Sitomisleikit (16 %)
- Anaaliseksi (14 %)
- Seksiä autossa (13 %)
- Pareille tarkoitetut seksilelut käytössä (12 %)
- Yhden yön juttu (9 %)
- Seksiä ruoan kanssa (8 %)
LUE MYÖS:
- Kodin yllättävä sähkösyöppö voi maksaa satoja euroja talvessa – tarkista tämä asetus ennen pakkasia
- Luteita voi saada muualtakin kuin hotellista – yksi helppo varotoimi voi säästää suurelta riesalta
- Miksi osa koirista on muita aggressiivisempia? Suomalaistutkimuksen tulos kääntää katseen omistajaan
- Vanhempien luona aikuinenkin voi muuttua kiukuttelevaksi teiniksi – tästä se johtuu
- Vanhempien tavallinen tapa voi lietsoa katkeruutta sisarusten välille – seuraukset voivat näkyä vielä aikuisena
- Vatsarasvasta tehtiin ikävä havainto – naisilla tulokset olivat erityisen huolestuttavia
- Tämä lause kuulostaa pahalta, mutta voi olla parasta, mitä parisuhteellesi tapahtuu
- Tarkkaile näitä 9 merkkiä koirassasi syksyllä – pimeys voi vaikuttaa myös lemmikkiisi
- Jos deitti sanoo näin jo ensimmäisellä tapaamisella, miettisin toisia treffejä kahdesti
- Muistisairaus voi näkyä silmissä jo ennen muistioireita – tuore tutkimus paljasti yllättävän yhteyden
- Vuokralla asuvan kannattaa olla nyt hereillä – laki muuttaa monta tuttua käytäntöä
- Jos miehen suusta lipsahtavat nämä sanat, tiedät hänen olevan rakastumassa sinuun
- Mieti kahdesti, ennen kuin kosket näihin hotellihuoneessa – 7 yllättävän likaista paikkaa
- Sanat, jotka jokainen parisuhteessa oleva mies haluaisi kuulla – mutta ei yksinkertaisesti kehtaa pyytää
- Paksusuolisyöpä voi oireilla yllättävän arkisesti – moni erehtyy pitämään näitä merkkejä vatsavaivoina
- Suosittuja lääkkeitä käyttävän kannattaa tarkkailla vointiaan – Euroopan lääkevirasto varoittaa vakavasta riskistä
- 14 vanhaa nimeä, joihin nykyvanhemmat ovat ihastuneet – osa oli pitkään todellisia harvinaisuuksia
- Tarkista kyntesi – tällainen muutos voi viitata maksan ongelmiin
- Sujauta laakerinlehti kengän sisään aamulla – syy saa ehkä sinutkin kokeilemaan
- Tämän peseminen pyykkikoneessa voi pahimmillaan rikkoa koko koneen