Suomalaiset ovat tyytymättömiä palkkaansa – kysely selvitti, mitä ovat työn pahimmat ongelmat Suomessa
Alkuvuodesta teetetty kysely on selvittänyt, mitä asioita suomalaiset kokevat oman työnsä pahimmksi ongelmiksi.
Työssä käyvien suomalaisten mielestä eniten tyytymättömyyttä omassa työssä aiheuttaa palkka, joka ei vastaa työn vaativuutta, ilmenee LähiTapiolan teettämästä Arjen Katsaus -kyselystä. 36 prosenttia työelämässä olevista vastaajista totesi tämän pahimmaksi ongelmaksi omassa työssä.
”Yllätyin, että tyytymättömyys palkkaan nousi suurimmaksi ongelmaksi. Palkalla on toki merkitystä, mutta tutkimusten mukaan palkka ei ole motivaatiotekijänä se tärkein”, LähiTapiolan työkykyjohtamisen ja työhyvinvoinnin kehittämisestä vastaava HR-päällikkö Mari Keränen kertoo.
Keräsen mukaan tällä hetkellä tuloksissa korostuu varmasti se, että monet ovat koronan vuoksi joutuneet työssään erittäin tiukoille ja heiltä on vaadittu aikaisempaa enemmän joustoa ja venymistä.
”Ehkä on koettu, että suhteessa rahalliseen korvaukseen on tehty enemmän. Työskentely poikkeustilanteessa on kuormittanut niin fyysisesti kuin henkisesti”, hän toteaa.
”Siinä on vielä paljon tehtävää”
Toiseksi eniten kyselyyn vastanneet työssäkäyvät suomalaiset mainitsivat oman työnsä ongelmiksi arvostuksen puutteen (30 %). Kolmanneksi eniten mainintoja sai huono johtaminen (29 %).
Keräsen mukaan toisten arvostus pitäisi olla työelämän perusjuttu.
”Jokainen haluaa kokea olevansa arvokas ja tehdä jotain merkityksellistä. Meille suomalaisille oman itsensä arvostaminen ja ylpeys omasta osaamisesta saattaa olla hieman hankalaa”, hän sanoo.
”Johtamisen ja esimiestyön tärkein tehtävä on tukea sitä, että jokaisesta saadaan paras potentiaali esille. Kyselyn perusteella siinä on vielä paljon tehtävää”, Keränen lisää.
Moni työntekijä kokee riittämättömyyttä
Runsas neljäsosa vastaajista (28 prosenttia) kertoo oman työnsä stressaavan tai kuormittavan liikaa henkisesti, ja noin neljäsosalla on mielestään liikaa töitä. Keränen tietää, että kognitiivinen uupumus onkin nykyään hyvin tyypillistä.
”Työ on pirstaloitunutta ja saamme jatkuvasti tietoa eri kanavista ja olemme alttiina teknologian ärsykkeille koko ajan. Se kuormittaa aivojamme emmekä ehdi palautua”, Keränen luettelee kognitiiviseen uupumiseen johtavia tekijöitä.
Keräsen mukaan töitä ei aina edes välttämättä ole liikaa, mutta useat kokevat riittämättömyyttä.
”Etätöiden myötä monilta puuttuu luonnollinen vuorovaikutus ja tilalle on tullut pärjäämisen kulttuuri, jossa ruudun välityksellä vaihdetaan työn kannalta vain olennaiset kuulumiset työsuorituksista. Helposti voi tulla olo, etten ole itse saanut mitään aikaiseksi. Se luo pohjaa myös stressille”, hän jatkaa.
Työn kuormittavuus ongelma työelämän ulkopuolella olevien mielestä
LähiTapiolan Arjen Katsaus -kyselyssä kysyttiin myös työelämän ulkopuolella olevien käsityksiä työelämän pahimmista ongelmista. Heistä lähes puolet (45 %) nosti työelämän suurimmaksi ongelmaksi työn kuormittavuuden ja stressin.
Toiseksi eniten korostui palkan vastaamattomuus työtehtäviin nähden (42 %).
”Jos on esimerkiksi ollut pitkään työttömänä ja kokenut epäonnistumisia vaikka työn haussa, se alkaa helposti muokata omaa ajattelua ja työelämä saatetaan nähdä negatiivisemmin. Mutta kyllä maailma on toki nopeutunut”, Keränen toteaa.
”Myös esimerkiksi monilla eläkeläisillä on kokemusta siitä, että työelämän tahti on kiristynyt ja stressi lisääntynyt. Kuitenkin samaan aikaan on hyvä muistaa, että monet voivat edelleen todella hyvin työelämässä”, hän lohduttaa.
LähiTapiola teetti Arjen Katsaus -tutkimuksen Kantar TNS:llä 15.1. –21.1.2021 ja siihen vastasi yhteensä 1 027 henkilöä, jotka edustavat maamme 15-74 –vuotiasta väestöä (pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat). Noin puolet vastaajista oli työelämässä ja heiltä kysyttiin oman työn pahimmista ongelmista, kun taas työelämän ulkopuolella olevilta kysyttiin, mitkä ovat pahimmat ongelmat työelämässä Suomessa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää