Spotify julkisti vuosikymmenen kuunnelluimmat artistit ja biisit – Ed Sheeranin hitti ykkönen meillä ja maailmalla
Drake vei nimiinsä maailman soitetuimman artistin tittelin, mutta Suomen kuunnelluin artisti ei liene yllätys juuri kenellekään.
Spotify täyttää 10 vuotta lokakuussa ja pyöreiden kunniaksi julkisti vuosikymmenen soitetuimmat artistit, kappaleet ja albumit sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti. Tilastot on kerätty lokakuun 2008 ja lokakuun 2018 väliltä.
Maailman suosituin artisti on kanadalainen Drake, jonka musiikkia on kuunneltu eniten viimeisen kymmenen vuoden aikana. Suosituimpien artistien top 3 on miesten hallussa, sillä toisena on Ed Sheeran ja kolmantena Eminem.
Suomessa ykkönen sen sijaan on elokuussa uransa päättänyt Cheek, jonka jälkeen kuunnelluimpia artisteja ovat JVG sekä Haloo Helsinki!. Suomen kuunneluimpien artistien top 10 -lista on painottunut kotimaisiin artisteihin – ulkomaalaisista mukana ovat vain Eminem, David Guetta ja Ed Sheeran.
Kappaleiden puolella soitetuin on sama niin Suomessa kuin maailmalla: Ed Sheeranin Shape of You. Kesällä Helsingin Malmin lentokentällä kaksi kertaa konsertoiva Sheeran sai nimiinsä soitetuimman kappaleen lisäksi vuosikymmenen kuunnelluiman albumin ÷ -levyllään (lausutaan divide), joka julkaistiin vuonna 2017.
Spotify listasi myös vuositain kuunnelluimmat kappaleet maailmanlaajuisesti viimeisten kymmenen vuoden ajalta. Voit lukea alta kaikki julkaistut top 10 -tilastot ja artikkelin yltä katsoa maailman soitetuimman kappaleen, Shape of Youn, musiikkivideon.
Spotifyn kuunnelluimmat artistit maailmanlaajuisesti:
1. Drake
2. Ed Sheeran
3. Eminem
4. The Weeknd
5. Rihanna
6. Kanye West
7. Coldplay
8. Justin Bieber
9. Calvin Harris
10. Ariana Grande
Suomen kuunnelluimmat artistit
1. Cheek
2. JVG
3. Haloo Helsinki!
4. Mikael Gabriel
5. Eminem
6. David Guetta
7. Antti Tuisku
8. Robin
9. Sanni
10. Ed Sheeran
Spotifyn kuunnelluimmat kappaleet maailmanlaajuisesti
1. Ed Sheeran – Shape Of You
2. Drake – One Dance
3. The Chainsmokers – Closer
4. Post Malone – rockstar (feat. 21 Savage)
5. Ed Sheeran – Thinking Out Loud
6. Major Lazer – Lean On (feat. MØ & DJ Snake)
7. Luis Fonsi, Daddy Yankee – Despacito – Remix
8. Justin Bieber – Love Yourself
9. Justin Bieber – Sorry
10. The Chainsmokers – Don’t Let Me Down
Suomen kuunnelluimmat kappaleet
1. Ed Sheeran – Shape of You
2. Alan Walker – Faded
3. JVG – Tarkenee
4. JVG – Hehkuu
5. Post Malone – rockstar (feat. 21 Savage)
6. Major Lazer – Lean On (feat. MØ & DJ Snake)
7. Evelina – Honey
8. Avicii – Wake Me Up
9. Antti Tuisku – Keinutaan (feat. VilleGalle)
10. Reino Nordin – Antaudun
Spotifyn kuunnelluimmat albumit
1. Ed Sheeran – ÷
2. Justin Bieber – Purpose
3. Drake – Views
4. Ed Sheeran – x
5. Post Malone – beerbongs & bentleys
6. The Weeknd – Starboy
7. Drake – Scorpion
8. The Weeknd – Beauty Behind The Madness
9. Post Malone – Stoney
10. Kendrick Lamar – DAMN.
Vuosittain kuunnelluimmat kappaleet maailmanlaajuisesti
2008: The Killers – Human
2009: The Black Eyed Peas – I Gotta Feeling
2010: Eminem, Rihanna – Love The Way You Lie
2011: Don Omar – Danza Kuduro
2012: Gotye – Somebody That I Used To Know – feat. Kimbra
2013: Macklemore & Ryan Lewis – Can’t Hold Us – feat. Ray Dalton
2014: Pharrell Williams – Happy – From ”Despicable Me 2”
2015: Major Lazer – Lean On (feat. MØ & DJ Snake)
2016: Drake – One Dance
2017: Ed Sheeran – Shape of You
Nainen.com haastatteli vuonna 2015 Spotifylla suunnittelijana työskentelevää Annina Koskista. Hän kertoi haastattelussa muun muassa minkälaista työskentely Spotifylla on ja mitä suunnittelijan työ pitää sisällään – lue lisää täällä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?