Parisuhdeasiantuntijat kertoivat syitä, miksi omillaan oleminen voi olla parempi vaihtoehto.

Huolimatta parisuhdetilanteestasi, pitäisi aina etusijalla olla se, että olet todella aidosti onnellinen. Siksi parisuhteen löytämisen ei pitäisi olla elämäsi lopullinen tavoite.

Todennäköisesti voit olla myös paljon onnellisempi sinkkuna kuin väärässä parisuhteessa. Huffington Post jututtikin parisuhdeasiantuntijoita, jotka kertoivat kahdeksan vakuuttavaa syytä, miksi keskinkertainenkin parisuhde häviää sinkkuna olemiselle.

1. Kaikki parisuhteet eivät ole samanarvoisia

Parisuhteet eivät ole aina molemminpuolisesti tyydyttäviä. Jos olet todella syvästi onneton kumppanisi kanssa, on terapeutti Heather Grayn mukaan omillaan oleminen luultavasti parempi vaihtoehto.

”Se, että elämässäsi on ihminen ei tarkoita sitä, että sinulla on aitoa rakkautta. Kun valehtelet itsellesi ja teeskentelet suhteen olevan jotain, mitä se ei ole, satutat itseäsi. Tuo valhe on häpäisevä ja kiusallinen. Se voi tehdä olosi heikoksi ja säälittäväksi, kun et usko kertomaasi tarinaan. Totuutesi, jopa se ikävä sellainen, ettei kyseinen parisuhde ole oikea sinulle, vapauttaa sinut siitä”, Gray sanoi.

2. Treffailu voi olla hauskaa, jos annat sille mahdollisuuden

Avioerovalmentaja Kira Gouldin mukaan voi olla hauskaa saada matcheja Tinderissa ja löytää aito yhteys toiseen ihmiseen tai löytää Herra Väärä ja kertoa ystäville kamalista treffeistä.

”Oman avioeroni jälkeen en ollut varma, mitä halusin parisuhteelta ja tapailin kaikenlaisia ’vääriä’ miehiä ja pakko sanoa, että pidin siitä”, Gould sanoi.

”En olisi alkanut suhteeseen yhdenkään kanssa; nautin vain mahdollisuudesta tutkia ja seikkailla, niin sanotusti ’kokeilla’ heitä”, avioerovalmentaja jatkoi.

3. Huonossa parisuhteessa vietetty aika on hukkaan heitettyä aikaa oikealta suhteelta

Jos väite omillaan olemisen mahtavuudesta ei mene läpi, ajattele asiaa näin: et löydä ansaitsemaasi rakkautta, jos annat huomiota umpikujassa olevalle parisuhteelle.

”Sinun täytyy saada itsesi oikeaan paikkaan löytääksesi se ihminen, joka on oikea sinulle. Sitä ei tapahdu, jos hyväksyt vähemmän kuin mitä ansaitset (väärältä ihmiseltä)”, Gray neuvoi.

4. Itsevarmuus ja itsenäisyys ovat taitoja, joita hiot omillasi

On suuri ero siinä, oletko yksin vai yksinäinen. Kun todella otat sinkkuelämän vastaan, alat treffailuvalmentaja Neely Steinbergin mukaan nauttia omasta seurastasi.

”On todella tärkeää, että sinulla on elämässäsi vaihe, jolloin huomaat, miten olla sinkku, miten olla yksin ja miten saat validointia itseltäsi parisuhdetilanteesi sijaan”, Steinberg kertoi.

”Kun sinulla on ollut aikaa tutkia itsenäisyyttäsi, opit olemaan tyytyväinen nahoissasi”, hän lisäsi.

5. Sinkkuna ollessa voit selvittää, mitä haluat ja mitä et halua parisuhteelta

Todennäköisesti et halua tapailla ketään, joka on kuin ex-kumppanisi. Mitä siis haluat uudelta kumppanilta? Gouldin mukaan sinkkuna oleminen antaa mahdollisuuden selvittää se kirkkain mielin.

”Et voi olettaa tietäväsi, mitä haluat. Elämän muuttuessa itsekin muutumme ja niin käy myös meidän prioriteeteille, haluille ja tarpeille”, hän kertoi.

”Sinkkuna oleminen nykypäivänä antaa paljon mahdollisuuksia tapailla ja selvittää, minkälaisista ominaisuuksista pidämme tai emme pidä kumppanissa”, Gould selvensi.

6. Väärässä parisuhteessa oleminen on resepti surullisuuteen

”Mikään ei satu niin paljon kuin olonsa tunteminen yksinäiseksi, vaikka olet samassa tilassa kumppanisi kanssa”, Gray sanoi.

7. Vastalöydetty itsenäisyys tekee sinusta viehättävämmän

Parisuhdevalmentaja Lisa Schmidtin mukaan mikään ei ole seksikkäämpää kuin ihminen, joka osaa käsitellä ja hoitaa omaa elämäänsä.

”Oppimalla hyväksymään ja rakastamaan itseäsi sellaisena kuin olet ilman, että elämässäsi on kumppani, tekee sinusta haluttavamman muiden silmissä”, Schmidt totesi.

8. Koska pohjimmiltaan parisuhteet eivät takaa onnea

Steinbergin mukaan onnellisuus on itsessäsi, ei mahdollisessa sielunkumppanissasi.

”Totuus on se, että parisuhde ei koskaan tuo sinulle onnea, jos et ole valmiiksi onnellinen itsesi ja elämäsi kanssa”, Steinberg kertoi.

”Paras puoli sinkkuna olemisessa on, että voit tunnustella elämää omin ehdoin ja omaan aikaan. Voit selvittää, mikä tekee sinusta onnellisen”, hän neuvoi.

Lähde: Huffington Post