Seuraa kuukautiskiertoasi tarkoin – kiität siitä jälkikäteen näiden syiden takia
Tieto on voimaa, joka voi auttaa mm. pysymään terveempänä. Siksi on hyvä olla tietoinen myös oman kuukautiskierron tapahtumista.
Kun seuraat tarkoin, mitä kuukautiskiertosi aikana tapahtuu ja kuinka pitkä kiertosi on, hyödyt siitä sekä henkisen että fyysisen terveytesi kannalta. Tästä tärkeästä asiasta kerrotaan The List-sivustolla. Siellä kerrotaan kuinka kuukautiskierron aikana käydään läpi sykli, jossa jokainen hormoni otetaan huomioon. Silloin on helpompi suunnitella oma aikataulu sellaiseksi, että kierron aikana tapahtuvat oireet eivät häiritse minkään tärkeiden asioiden hoitamista.
Käytä apuna kuukautiskierron seurantasovelluksia
Kierron seuraamisesta on tietysti hyötyä, jos on tarkoitus tulla raskaaksi tai välttää raskautta. Mutta seuraaminen auttaa myös terveyteen liittyvissä asioissa. Kannattaa käyttää tässä apuna seurantasovelluksia, joihin voit merkitä ylös oireita ja mielialaasi liittyviä asioita, joita koet kierron eri vaiheissa. Nämä tiedot yhdessä tarkkojen kuukautisten alkamis- ja päättymispäivien kanssa voivat antaa sinulle selkeän kuvan siitä, mitä kehossasi tapahtuu.
Jos huomaat, että kuukautiskierron kestossa tapahtuu muutoksia, voi se viitata esimerkiksi endometrioosiin, lantiossa oleviin tulehduksiin tai jossakin muualla olevaan tulehdukseen. Jos et ole seurannut kiertoasi ja sitä mitä kehossasi on tapahtunut edellisen kuukauden aikana, et saa hyödynnettyä näitä tärkeitä tietoja, jos oirehdit jollakin tavalla.
Tiettyinä aikoina kierrossa unenlaatu on normaalia huonompaa
Se, että saat nukuttua hyvin, on erittäin tärkeää, jotta pysyt terveenä sekä henkisesti että fyysisesti. Ovulaation jälkeen ruumiinlämpö nousee muutaman päivän ajaksi. Se voi vaikuttaa unenlaatuun, jolloin uni voi olla katkonaista. Mutta lämpötila voi nousta myös kuukautisten aikaan, jolloin on yleensä muitakin ikäviä oireita, ja uni on entistä huonolaatuisempaa. Silloin voi olla esimerkiksi turvotusta ja kipuja. Siksi ei kannata sopia näiden uneliaiden päivien ajaksi mitään tärkeitä tapaamisia tai harrastaa rankkaa liikuntaa.
Näiden viikkojen aikana saat voimakkaita orgasmeja
Sen lisäksi, että hyödyt kierron seuraamisesta monilla terveyteen liittyvillä tavoilla, se voi myös parantaa sukupuolielämääsi. Kiertoviikoilla 2 ja 3 testosteroni- ja estrogeenitasot ovat nousussa. Se on aika, jolloin naisten on helpompi saavuttaa voimakkaita orgasmeja. Siksi näiden viikkojen ajaksi kannattaa järjestää kumppanin kanssa kahdenkeskistä aikaa.
Lähde: The List
LUE MYÖS:
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen