Seksuaaliterapeutti: Suomalaisten pitäisi pyrkiä pois orgasmikeskeisyydestä – ”Tavoite on se itse rakastelu”
Moni ajattelee, että onnistuneelle, hyvällä seksille on ominaista orgasmin saaminen seksin aikana.
Suoritus- ja orgasmikeskeisyys voi tehdä seksistä helposti arkista, yhden askareen muiden joukossa, ja se voi aiheuttaa myös paineita. Pahimmassa tapauksessa tämä voi johtaa esimerkiksi orgasmin teeskentelyyn.
Kaikki eivät myöskään saavuta orgasmia penetraatiossa, vaan esimerkiksi suuseksin aikana tai käsiä käyttämällä. Toiset taas vaativat orgasmin saavuttaakseen esimerkiksi syvää luottamusta, tunteita toista kohtaan, stressittömyyttä tai oikeaa tunnelmaa.
Vaikka orgasmi liitetään usein onnistuneeseen seksiin, muistuttaa Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen, ettei sen saamisen tulisi olla yhdynnän ainoa päämäärä.
”Suomalaisten tulisi ehdottomasti pyrkiä pois sellaisesta ajattelutavasta, että seksi ilman orgasmia on huonoa tai epäonnistunutta seksiä”, hän kehottaa.
”Omasta ’suorituksestaan’ ei tarvitse tuntea huonoa omatuntoa”, Lavikainen lisää.
Tavoite vaihtoon
Kaalimadon mukaan esimerkiksi mindfulness-harjoituksia voi soveltaa myös makuuhuoneen puolella, jos hetkessä eläminen seksihuuman keskellä tuntuu hankalalta. Mindfulnessin avulla voi suunnata ajatuksen pois pelkästä orgasmin tavoittelusta.
On hyvä myös muistaa, että toiselle voi tuottaa nautintoa ilman orgasmiakin.
”Pitäisi kääntää ajatus niin, että tavoite on se itse rakastelu. Tulisi elää enemmän siinä hetkessä eikä miettiä mitä tekee seuraavaksi. Tärkeintä on olla läsnä”, Lavikainen summaa.
Lavikainen muistuttaa, että orgasmi voi jäädä saamatta myös tutun kumppanin kanssa. Lisäksi joillekin naisille orgasmin saaminen voi olla haasteellista.
Asiasta kannattaa keskustella rohkeasti kumppanin kanssa.
Orgasmin saamista voi harjoitella
Jos orgasmin saaminen ei ole helppoa ja haluaisi kokea niitä enemmän, voi orgasmin saamista harjoitella. Kaalimadon mukaan tärkeää on tutustua itseensä, omaan anatomiaansa ja siihen, mistä syttyy ja mistä ei.
Seksilelut voivat myös avittaa alkuun. Lavikaisen mukaan apuvälineinä harjoitteluissa voi käyttää esimerkiksi liukuvoiteita, vibraattoreita ja dildoja.
”Myös klitoriskiihottimisista ja orgasmivoiteista voi olla apua”, seksuaaliterapeutti sanoo.
Lavikainen vinkkaa tutkiskelemaan ajatusta itsensä ”viettelemisestä” esimerkiksi käymällä vartaloaan läpi värisevällä tai imevällä seksivälineellä tai lämmittävällä hierontaliukasteella. Lelujen toimivuutta voi testata vartalon eri alueilla.
Myös esimerkiksi musiikki, eroottinen äänikirja, kauniit alusvaatteet tai vaikkapa rentouttavan kylvyn ottaminen voivat auttaa virittäytymään tunnelmaan.
Kerroimme aiemmin tutkijoiden todenneen, että klitoris on avainasemassa orgasmien saamisen kannalta. Lisäksi kerroimme eri syistä, miksi orgasmi jää kokematta, naisten erilaisista orgasmityypeistä sekä miten voit lantionpohjan lihaksia harjoittamalla saada voimakkaammat orgasmit.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haluatko eroon vatsarasvasta? Näin onnistut askel kerrallaan
- Lapset oppivat pyöräilemään jopa päivässä – tässä suosittu uusi menetelmä
- Jos sinulla on korkea verenpaine, tarkista ettet käytä näitä ravintolisiä tai rohdoksia
- Tiesitkö nämä vapusta? 11 faktaa, jotka avaavat juhlan historiaa
- 5 tapaa, joilla seksin puute näkyy kehossa ja mielessä
- Top 12 parisuhteen riidanaihetta – numero 1 on selvästi yleisin
- 9 asiaa, jotka kannattaa miettiä ennen kuin ryhdyt vanhemmaksi
- Tämän verran suomalaiset säästävät pahan päivän varalle – suurella osalla jää alle suosituksen
- Mikä peppumalli sinulla on? Näin se vaikuttaa siihen, mikä näyttää hyvältä päällä
- Tutkimus paljastaa nuorten miesten asenteet avioliittoon – tulos häiritsee monia
- Älä hanki lapsellesi tällaista vaatetta – Tukes varoittaa turvallisuusriskistä
- Tehosta painonpudotusta tällä simppelillä juomalla – ainekset löytyvät keittiöstä
- Seksin jälkeinen käytös kertoo enemmän kuin uskot suhteestanne
- 6 kysymystä, jotka jokaisen pitäisi kysyä itseltään viikon jokaisena päivänä
- Lapsen yksi pahimmista peloista on tällainen vanhempi – moni ei ymmärrä vaikutusta
- Näistä merkeistä tunnistat uskollisen miehen – 6 miestyyppiä erottuu edukseen
- Kuusi juomaa, jotka lisäävät turvotusta ja närästystä – yksi tulee monelle yllätyksenä
- Kaikista onnellisimpien parien viikonloppu koostuu näistä asioista
- Maalaa pieniä kiviä punaiseksi ja laita puutarhaan – yllättävän nerokas idea
- Tämän verran suomalaiset säästävät pahan päivän varalle – suurella osalla jää alle suosituksen