Ranuan jääkarhunpentu tuli ulos pesästään ensimmäisen kerran – katso suloiset kuvat

Pentu tutustui pesän ulkopuoliseen maailmaan Venus-emon johdolla.
Ranuan eläinpuistossa marraskuun lopulla syntynyt jääkarhunpentu on päässyt ensimmäisen kerran ulos pesästään. Eläinpuisto julkaisi vielä nimettömän pennun ja Venus-emon ulkoilusta kuvia Facebookissa ja Instagramissa keskiviikkona.
Julkaissut Ranua Zoo 15. maaliskuuta 2017
Pesäluukku avattiin keskiviikkona puolenpäivän aikaan ja emo ja pentu ilmestyivät nopeasti aukolle haistelemaan talvista päivää. Ranuan eläinpuiston mukaan pieni jääkarhu oli alkuun ihmeissään ensikosketuksesta ulkoilmaan, vaikka oli jo aamulla saanut tutustua lumeen, kun hoitaja oli tarjonnut sitä pesään pennulle ihmeteltäväksi.
Julkaissut Ranua Zoo 15. maaliskuuta 2017
Pesän suojassa ja Venus-emon hoidossa pennusta on kasvanut emon rasvaisen maidon turvin vajaan kymmenen kilon painoinen jääkarhu. Eläinpuiston mukaan pentu on uros ja vilkas, joten Venuksella pitääkin kiirettä, että se ehtii valvoa pienen jääkarhun puuhia painileikkien lomassa.
Julkaissut Ranua Zoo 15. maaliskuuta 2017
Muutaman kuukauden ikäinen pentu on toinen Suomessa syntynyt jääkarhu, joka on jäänyt eloon. Nimettömän pennun isoveli Ranzo syntyi vuonna 2011 ja asustaa nykyisin Wienin eläintarhassa.
Jääkarhunpennun ensimmäisestä ulkoilusta uutisoitiin runsaasti keskiviikkopäivänä ja esimerkiksi Yle välitti pennun ulkoilun suorana lähetyksenä Areenassa. Ylen sivuilla voit katsoa koosteen emon ja poikasen puuhastelusta lumessa.
Voit seurata Venuksen ja sen poikasen sekä muiden Ranuan eläinpuiston asukkaiden kuulumisia esimerkiksi Facebookissa tai Instagramissa. Aiemmin julkaisemamme artikkelin pennun syntymästä voit lukea täällä.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näin saat kenet tahansa rakastumaan itseesi – helppo katsekikka, jota kutsutaan ”rakkauden silmätempuksi”
- Lentoemäntä paljastaa: Nämä kaksi koodisanaa kertovat, että miehistö pitää sinua seksikkäänä
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta