Ilouutisia Ranualta! Eläinpuistossa syntyi jääkarhunpentu
![ranzo](https://www.nainen.com/app/uploads/2017/01/ranzo.jpg)
Jääkarhunpentu on kautta aikojen toinen eloonjäänyt pentu Suomessa.
Ranuan eläinpuistosta on kantautunut hyviä uutisia, kun eläinpuistossa asustavan Venus-jääkarhun kerrottiin saaneen jälkikasvua. Eläinpuiston mukaan Venus synnytti 25. marraskuuta kaksi pentua, joista toinen menehtyi kymmenen vuorokautta myöhemmin emon hyvästä hoivasta huolimatta.
Toinen kuitenkin selvisi, mikä on jo hyvä uutinen, sillä kyse on harvinaisesta tapauksesta: Ranuan eläinpuiston mukaan jääkarhunpentu on kautta aikojen toinen Suomessa syntynyt pentu, joka on jäänyt eloon. Vuonna 2011 Venus synnytti Ranzo-nimen saaneen pennun (kuvassa), joka nykyisin elelee Wienin eläintarhassa.
Eloonjäänyt pentu painoi syntyessään noin puoli kiloa ja on kuluneiden viikkojen aikana kasvattanut painoaan 2-3 kiloon. Eläinpuisto tiedotti, että jääkarhunpentu pääsee ensimmäisen kerran ulos helmi-maaliskuussa, jolloin sen oletetaan kasvaneen jo lähemmäs kymmenkiloiseksi.
Ranuan eläinpuiston mukaan vankeudessa jääkarhujen onnistunut lisääntyminen on todella harvinaista ja kolmannes pennuista menehtyy ensimmäisen vuorokauden aikana. Heikon lisääntymismenestyksen yksi suurin syy on ollut emon häiriintyminen ulkoisista ärsykkeistä, mikä on johtanut pentujen hylkäämiseen tai jopa tappamiseen.
Ranuan eläinpuisto kertookiin kokevansa ensiarvoisen tärkeäksi emon ympäristön rauhoittamisen. Emoa seurataan odotusaikana sekä jälkikasvun synnyttyä valvontakameroiden ja mikrofonien avulla, minkä tallentamaa materiaalia käymällä läpi varmistutaan sekä jääkarhujen hyvinvoinnista että saadaan tietoa niiden käyttäytymisestä ja pennun kehityksestä.
Ranuan eläinpuisto julkaisikin lyhyet videoklipit valvontakameroiden tallentamasta materiaalista pienestä poikasesta ja Venus-emosta some-sivuillaan. Alta voit katsoa lyhyen Instagram-videon ja sen alta löydät toisen, samankaltaisen videon, joka on jaettu eläinpuiston Facebook-sivulla.
Ranuan eläinpuistoon on syntynyt harvinainen jääkarhunpentu
Rare Polar bear cub born at the Ranua Wildlife Park November 25.
Parin jääkarhujen lisääntymisen kannalta surullisen vuoden jälkeen uskalletaan Ranuan eläinpuistossa jo pikku hiljaa taas uskoa tämän vuoden onnistumiseen.
After a couple of sad years in regards to the procreation of polar bears, we at the Ranua Wildlife Park dare to feel optimistic once again.
Kautta aikojen 2. eloon jäänyt Suomessa syntynyt jääkarhunpentu on mahtava joululahja eläinpuiston väelle ja 100 vuotta täyttävälle Ranualle.
The second polar bear cub ever to be born in Finland is a great Christmas gift to the people at the Ranua Wildlife Park and to the soon to be 100 year Ranua Commune.
Julkaissut Ranua Zoo 2. tammikuuta 2017
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Jos mies tuijottaa naisessa tätä kehonosaa, mies elää pitempään – tutkimus todistaa
- Nainen, älä koskaan kanna näitä kolmea asiaa mukanasi
- Nämä 4 kehonosaa kielivät älykkyydestä – Onko sinulla fiksun maha tai pää?
- 10 syytä juoda sitruunavettä – uskomattomat hyödyt!
- Oletko sinä ärsyttävä turisti? Olet, jos täytät nämä 8 kohtaa
- 6 neuvoa trikoiden käyttöön yli 65-vuotiaille naisille – näin vältät tyylimokat
- Todennäköisesti syöt suklaata liian vähän – tämän artikkelin jälkeen syöt enemmän!
- Parhaat ruoat laihduttajalle – Nämä 6 ruokaa sisältävät alle 100 kaloria
- 7 syytä, miksi meidän pitäisi syödä banaani joka päivä
- Älä missään nimessä tilaa näitä 10 ruokaa ensimmäisillä treffeillä – tai pilaat treffinne
- Nämä ovat 5 yleisintä katumuksen aihetta, kun ihmiset siirtyvät eläkkeelle – varo itse tekemästä näitä asioita
- Tämä hyvältä vaikuttava piirre ennustaa, että avioliittonne päättyy eroon
- Nämä 4 kehonosaa kielivät älykkyydestä – Onko sinulla fiksun maha tai pää?
- Näin usein lakanat pitäisi oikeasti vaihtaa – lähes kaikki tekevät sen liian harvoin
- Näitä 10 naisten tekemää asiaa miehet rakastavat salaa
- 7 parasta asiaa sinkkuna olemisessa – näiden vuoksi kannattaa olla ilman miestä!
- Näitä asioita eronneet ihmiset toivovat tehneensä toisin – 6 asiaa nousi esiin
- Nämä 5 rajaa on tärkeää asettaa appivanhemmille – pysy tiukkana erityisesti anoppia vastaan!
- Nämä 10 outoa asiaa miehet tekevät, kun rakastuvat
- 7 terveellisintä iltanaposteltavaa, jos mielesi tekee jotain hyvää