Seksikin jää kakkoseksi: Tämä on suosituin teko ennen nukahtamista, paljastaa kysely

Älypuhelimen käyttäminen vie voiton muista puuhista, joita voisi tehdä ennen nukkumaanmenoa.
Puhelimen käyttö ennen kuin nukahtaa on yleinen tapa monille. Asurionin teettämän kyselytutkimuksen mukaan se on jopa niin yleistä, että se on suosituin aktiviteetti ihmisille ennen nukahtamista ja päihittää niin seksin harrastamisen, kumppanin kanssa jutustelun kuin kirjan lukemisen, kertoo Bustle. Kyselyyn vastasi 2 000 amerikkalaista aikuista, jotka asuivat yhdessä puolisonsa tai kumppaninsa kanssa. Noin 25 prosenttia heistä jopa myönsi, että heidän puhelimensa oli viimeinen asia, jonka he näkivät ennen kuin sulkivat silmänsä. Luultavasti jokainen on huomannut, miten paljon ihmiset ovat liimantuneina puhelimiinsa ja muihin älylaitteisiinsa. Tämä tapa voi aiheuttaa haittaa sekä parisuhteelle että omalle terveydelle. ”Puhelimilla voi olla negatiivinen vaikutus keskittymiskykyyn sekä kykyyn avautua ja kommunikoida muiden kanssa”, Remente-sovelluksen toinen perustaja ja toimitusjohtaja David Brudö kommentoi. Ja kuten Asurionin kysely osoitti, puhelinten käyttö vaikuttaa seksielämäänkin. Bustle listasi myös muita paljastuksia, joita kyselystä ilmeni, ja suomensimme ne alle. 1. Lähes 75 prosenttia osallistujista kertoi ottavansa puhelimen sänkyyn mukaan. 2. Keskiverto pari ottaa puhelimen sänkyyn neljä kertaa viikossa. 3. Ihmiset käyttävät 40 minuuttia puhelimen näpräämiseen, kun ovat sängyssä kumppaninsa kanssa. 4. 93 prosenttia nukkuu niin, että puhelin on käden ulottuvilla. 5. 10 prosenttia nukkuu niin, että puhelin on tyynyn alla. 6. Noin kolmannes (35%) sanoi kumppaninsa puhelimen käytön vaikuttavan parin seksielämään. 7. Yli puolet (55%) totesi, että puhelin vaikuttaa laatuajan viettämiseen oman kumppanin kanssa – puhelimet ovat sekä fyysisesti että emotionaalisesti tiellä. Lähde: BustleLUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Tarkkailen ihmisten käsiä, kun he kävelevät – tämän tekevät vain tietyntyyppiset ihmiset
- Hyväsydäminen ihminen ei aina tunnista itseään sellaiseksi, mutta nämä 16 merkkiä todistavat toisin
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- Näin voit lopettaa jatkuvan vertailun ja alkaa oikeasti nauttia elämästäsi
- Tunnusta pois! 12 ällöttävää asiaa, joita me kaikki olemme tehneet makuuhuoneessa
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- 6 aamurutiinia, jotka tekevät hyvää erityisesti 50 ikävuoden jälkeen
- Myös miehet tarvitsevat näitä 7 asiaa – näin yllätät rakkaasi
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- Oletko itse syypää ryppyihisi? Nämä arkiset tavat vanhentavat ihoasi huomaamattasi
- Eronnut mies puhuu suoraan: ”nämä virheet tuhosivat avioliittoni, enkä halua kenenkään toistavan niitä”
- Miehet kertovat rehellisesti, mitkä asiat saavat kiinnostuksen hiipumaan hetkessä
- 11 pientä vihjettä paljastavat, ettei nainen ole enää varma suhteestaan
- Miksi naiset palelevat miehiä helpommin? Tässä syy, jota harva tulee ajatelleeksi
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- Entinen kumppani pyörii mielessä yllättävän usein – nämä 8 asiaa eivät unohdu helposti
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin