Poikaystävä selosti humalassa tyttöystävänsä meikkitutoriaalin – katso hauska video
Poikaystävän tokaisut tekevät meikkitutoriaalista huvittavaa katsottavaa.
Yhdysvaltalainen meikki- ja kauneusbloggaaja Casey Holmes on julkaissut erilaisia kauneustutoriaaleja YouTube-kanavallaan yli neljä vuotta. Yhden tuoreimmista videoistaan hän toteutti seuraajiensa pyynnöstä tavallisuudesta poikkeavalla tyylillä: hänen poikaystävä selosti meikkaamisen eri vaiheita Holmesin sijaan.
Muutkin meikkibloggaajat ovat julkaisseet vastaavia tutoriaaleja, mutta Holmesin video erottuu joukosta, koska hänen poikaystävänsä teki selostuksen humalassa.
”Olemme parhaillaan Tennesseessä pienellä joulureissulla ja tämä oli ainoa hetki, kun voimme tehdä tämän. Tästä tuli ”humalainen” versio, koska kiertelimme kauppoja, joissa myytiin ja tarjottiin maistiaisia pontikkaa… On sanomattakin selvää, että saatoimme ostaa hieman ja otimme enemmän kuin tarpeeksi”, Holmes on kirjoittanut videon kuvaukseen.
Videolla Holmes tekee omien sanojensa mukaan simppelin ja helpon meikin, jota poikaystävä sitten selostaa parhaansa mukaan.
”Suditaan hieman ihonväristä juttua, jotta tulee hyvä pohjustus”, poikaystävä kuvailee, kun Holmes meikkaa silmiään ja myöhemmin nimittää beautyblender-meikkisientä kyyneleen muotoiseksi sudiksi.
”Contouring on todella tärkeää … ja me kaikki tiedämme miksi, joten ei ole tarvetta selittää sitä”, poikaystävä tokaisee videolla.
Välillä Holmesin poikaystävä myös osoittaa, ettei ole aivan täysin hämillään meikkaamisesta. Holmes onkin lisännyt videolle muun muassa peukku-emojin ja yksittäisiä sanoja kertomaan, kun poikaystävä niin sanotusti puhuu asiaa.
Poikaystävän suusta tulee myös herttainen varoitus, kun Holmes tekee rajausta alaluomelleen.
”Olkaa varovaisia naiset, ette todellakaan halua tökätä itseänne silmään, okei? Se ei ole hyvästä kenelläkään”, poikaystävä sanoo.
Holmesin video on saanut positiivisen vastaanoton YouTubessa ja monet ovat kommentoineet videon olevan hulvatonta katsottavaa. Monet kommentoijat ovat myös nostaneet esiin poikaystävän hauskoja tokaisuja videolta ja huomauttaneet, kuinka poikaystävän selostuksesta huomaa, että hän on katsonut Holmesin videoita ja oppinut meikkaamisesta.
Voit katsoa hauskan videon artikkelin yltä. Lisää Holmesin videoita löydät täältä.
Olemme aiemmin julkaisseet artikkelin bloggaajasta, joka pyysi isäänsä selostamaan tyttären meikkitutoriaalin. Voit lukea tästä lisää täällä.
Lähde: Cosmopolitan
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?