Pidä selästäsi huolta jo ennen kuin se alkaa oireilla – 7 tärkeää vinkkiä selän hyvinvoinnin tueksi

Maanantaina on käynnistynyt vuosittainen selkäviikko, jonka aikana vietetään myös maailman selkäpäivää lauantaina 16. lokakuuta.
Selkäkivut ovat hyvin yleisiä; jopa 80 prosenttia suomalaisista kokee selkäkipua elämänsä aikana, kertoo Selkäliitto. Kipu paranee usein itsestään, mutta sillä on tapana uusiutua.
Selästä voi pitää huolta pysymällä aktiivisena arjessa ja noudattamalla terveellisiä elintapoja. Perinteisesti lokakuussa vietettävällä selkäviikolla tuodaan esiin selän terveyden merkitystä ja kannustetaan ihmisiä itsehoitoon.
”Selkä on kehomme tukiranka, ja siitä kannattaa pitää huolta jo ennen kuin se alkaa oireilla”, Selkäliiton toiminnanjohtaja Kirsi Töyrylä-Aapio sanoo.
Nämä seitsemän tapaa auttavat sinua pitämään huolta selkäsi hyvinvoinnista:
- Liiku säännöllisesti: Säännöllinen ja monipuolinen liikunta edistää selän hyvinvointia ja ehkäisee selkäoireita.
- Käytä kehoa ja pysy aktiivisena: Pienetkin arkiset askareet tekevät hyvää selälle. Silloinkin kun selkä oireilee, kannattaa liikkua kivusta huolimatta.
- Tauota paikallaanoloa: Lyhyetkin tauot ovat hyödyllisiä. Liikuskele tai tee vaikka helppo taukojumppa tai Jumppakissan taukojumppa.
- Syö terveellisesti: Ylipaino on yksi selkäkivun riskitekijöistä.
- Nuku riittävästi: Unihäiriöt voivat aiheuttaa tai pahentaa selkäkipuja.
- Rentoudu: Henkinen kuormitus voi aiheuttaa lisääntyneen lihasjännityksen seurauksena erilaisia kiputiloja. Rentoutuminen laukaisee lihasjännitystä, lievittää kiputilan aiheuttamaa stressiä ja vähentää kipuja. Kokeile rentoutumisharjoituksia.
- Liity selkäyhdistyksen jäseneksi: Paikalliset selkäyhdistykset tarjoavat tietoa, vertaistukea ja liikuntamahdollisuuksia.
Monia altistavia tekijöitä
Selkäliiton mukaan selkäoireet ovat yleisimpiä syitä sairauspoissaoloihin, minkä lisäksi selkäkipu on Suomessa yleisin työkyvyttömyyteen vaikuttava diagnoosi 40-45-vuotiailla. Liitto kertoo, että Kela maksoi vuonna 2020 sairauspäivärahoja selkäsairauksien takia lähes 83 miljoonaa euroa, ja korvattuja päiviä oli yli 1,4 miljoonaa.
Selkäkivuille altistavia tekijöitä ovat perimä, liikunnan vähäisyys, ylipaino, tupakointi, raskas fyysinen työ ja tapaturmat. Myös psykososiaaliset tekijät, kuten stressi, masennus ja heikentynyt työtyytyväisyys voivat altistaa selkäkivulle.
Selkäviikon aikana voi helposti tutustua lisää muun muassa selän hyvinvointiin vaikuttaviin tekijöihin. Selkäliiton mukaan viikon aikana paikalliset selkäyhdistykset järjestävät kaikille avoimia ja maksuttomia tapahtumia, kuten yleisöluentoja, liikuntalajikokeiluja ja toiminnan esittelyä.
Lisäksi Selkäliitto järjestää kaikille avoimia maksuttomia verkkoluentoja, kuten esimerkiksi työterveyslääkärin luennon selkäkivun lääkehoidosta. Voit lukea lisää selkäviikosta ja sen tapahtumista Selkäliiton sivuilta, lisätietoa selkäkivusta löydät täältä ja voit myös lukea aiemmin julkaistun artikkelimme, jossa kerroimme 8 faktaa selkäkivusta.
Valtakunnallista selkäviikkoa vietetään 11.-17. lokakuuta teemalla Back2Back – tukea selälle. Voit osallistua viikon viettoon sosiaalisessa mediassa aihetunnisteilla #selkäviikko, #back2back ja #worldspineday.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 tapaa, joiden avulla saat vyötärösi näyttämään kapeammalta hetkessä
- 3 horoskooppimerkkiä, jotka pitävät herkuttelusta enemmän kuin muut
- Nainen: Jos tuoksut näiltä 10 ruoalta, saat miehesi halut heräämään
- 5 haistamiseen liittyvää oiretta voivat olla merkkejä alkavasta dementiasta
- Laita valkosipulinkynsi tyynyn alle – lue miten mielesi kiittää sinua
- Tutkimus: Näin paljon stressi vaikuttaa naisten hedelmällisyyteen
- 8 loistavaa tapaa saada lisää energiaa ilman kofeiinia tai sokeria
- 7 hyvää syytä, miksi mehupaasto kannattaa – tällaiset vaikutukset kehoon ja mieleen
- Jos pariskunta rakastaa syvästi toisiaan, tekevät he päivittäin nämä 10 tekoa
- Juo itsellesi litteä vatsa tämän avulla – näet tulokset jo kolmessa päivässä
- Tämä ikäero johtaa 87 % todennäköisyydellä eroon
- Nämä horoskooppimerkit pettävät eniten ja pyrkivät kaiken lisäksi salaamaan sen
- 7 asiaa, joista miehet eivät välitä makuuhuoneessa
- Jos mies katsoo sinua päästä varpaisiin, tätä se tarkoittaa
- Juo itsellesi litteä vatsa tämän avulla – näet tulokset jo kolmessa päivässä
- 3 horoskooppimerkkiä, jotka pitävät herkuttelusta enemmän kuin muut
- Jos pariskunta rakastaa syvästi toisiaan, tekevät he päivittäin nämä 10 tekoa
- Näin neurologit toimivat, kun heillä särkee päätä – 8 tehokasta apukeinoa päänsärkyyn
- Kaada kirkasta viinaa pesukoneeseen – näin se vaikuttaa lopputulokseen
- 4 hyvää syytä, miksi äidiksi kannattaa tulla vasta vanhempana