Perhe tarjoaa lastenhoitajanpaikkaa hyvällä palkalla – tarjoukseen liittyy karmiva yksityiskohta
Kaksilapsinen Skotlannissa asuva perhe etsii kotiinsa lasten- ja taloudenhoitajaa. Kiireiset vanhemmat työskentelevät paljon muualla, joten lastenhoitaja viettäisi lasten kanssa viikoittain jopa neljä yötä yksin talossa.
Hoitajalle tarjotaan oma huone keittiöllä sekä 50 000 puntaa (noin 57 000 euroa) palkkaa vuodessa. Työtarjoukseen sisältyy kuitenkin yksi mutta: talossa kummittelee, minkä takia jo viisi lastenhoitajaa on jättänyt työnsä.
– Meille kerrottiin taloa ostaessa, että siellä kummittelee, mutta pidimme mielemme avoimina ja ostimme sen joka tapauksessa. Viisi lastenhoitajaa on jättänyt työn viime vuoden aikana, koska heistä jokainen on kokenut talossa jotakin yliluonnollista, kuten outoja ääniä, rikkoutunutta lasia ja huonekalujen siirtymistä, perhe kertoo ilmoituksessaan.
”Hölmistyimme”
Perheen mukaan lastenhoitajien vaihtuminen on tietenkin ollut lapsille melkoista myllerrystä. – Emme ole henkilökohtaisesti havainneet mitään yliluonnollista, koska kaikki vaikuttaa tapahtuneen silloin, kun olemme poissa talosta. Maksamme kuitenkin mielellämme enemmän kuin normaalisti ja uskomme, että on tärkeää olla mahdollisimman avoimia tässä asiassa, jotta löydämme lapsillemme sopivan hoitajan, ilmoituksessa jatketaan. Childcare.co.uk-palvelun (brittiläine lastenhoitajia välittävä sivusto, jolle perheen ilmoitus jätettiin) toimitusjohtaja Richard Conway kommentoi ilmoitusta The Telegraphille: – Hölmistyimme nähtyämme ilmoituksen. Aluksi suhtauduimme siihen skeptisesti, mutta kun olimme jutelleet perheen ja aikaisempien työntekijöiden kanssa, huomasimme, että kyseessä on aito ilmoitus.Hoitajan on oltava lujaa tekoa
Conwayn mukaan sivustoa on käyttänyt ennenkin sekä outoja että mahtavia perheitä, mutta kyseinen ilmoitus on kuitenkin kaikista kiinnostavin tarina. – Perhe on vakuuttanut meille, ettei kenellekään talossa asuneelle ole käynyt mitään pahaa. Siellä työskentelevän hoitajan on kuitenkin oltava lujaa tekoa. Lähde: Indy100LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Miksi seksi on parempaa hotellissa? Syy on yllättävän yksinkertainen
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Miehet jätetään usein näistä syistä – ero tulee monelle täysin puskista
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- ”Tavalliselta” niskajumilta tuntuva oire voi kertoa aivopaineen noususta
- Onko sinulla ollut reikiä hampaissa? Tutkimus paljasti jotain huolestuttavaa
- 25 asiaa, joille kannattaa sanoa “ei” ennen avioliittoa
- Ällöttävä fakta: 40 % pesee tämän vaatteen vain kerran vuodessa
- Oletteko olleet kihloissa näin kauan? Se voi olla huono merkki parisuhteelle
- 7 merkkiä, jotka kertovat että vaimosi on todellinen aarre
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Marttojen suosittu wc-pommi testissä – korvaa jatkossa kaupan pesuaineet
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- 3 merkkiä, jotka kertovat liiallisesta proteiinin saannista