Paljon somessa aikaa viettävillä todennäköisemmin ongelmia itsetuntonsa kanssa

Instagramit ja Facebookit voivat vaikuttaa ikävästi heihin, jotka viettävät niiden parissa paljon aikaa.
Sosiaalinen media on suuri osa etenkin monien nuorten elämää ja älylaitteiden kautta niiden parissa ollaan pitkin päivää. Tällä voi kuitenkin olla ikävät vaikutukset itsetuntoon.
Journal of the Academy of Nutrition and Dietetics -julkaisussa ilmestynyt tutkimus kertoo, että eniten aikaa sosiaalisen median parissa viettävillä on kaksi kertaa todennäköisemmin ongelmia kehonkuvansa kanssa.
Women’s Healthin mukaan tiheimmin somea käyttävät kertovat myös 2,5 kertaa todennäköisemmin syömiseen ja kehonkuvaan liittyvistä huolista verrattuna heihin, jotka selaavat somen sivustoja vähemmän. Tutkimuksen mukaan vaikutus itsetuntoon on sama iästä, sukupuolesta, rodusta ja tuloluokasta huolimatta.
Tutkimusta varten Pittsburghin yliopiston lääketieteellisen tutkijat tekivät kyselyn yli 1 700 18-32-vuotiaalle heidän sosiaalisen median käytön tavoistaan sekä suhtautumisestaan kehonkuvaan.
Women’s Healthin mukaan yksi tärkeä huomautus tutkimuksesta on kuitenkin se, että tutkijat eivät ole varmoja, mikä käytös ajaa toimintaa – eli kirjautuvatko käyttäjät somen palveluihin tiheämmin saadakseen inspiraatiota laihtua vai saako sosiaalisen median käyttö muista syistä tahattomasti tuntemaan olon huonoksi oman vartalonsa suhteen.
Oli vaikuttava tekijä kumpi tahansa, kannattaa miettiä omaa sosiaalisen median käyttöään sekä sitä, pitäisikö sitä päivitellä vähän harvemmin.
Voit lukea lisää tutkimuksesta täältä.
Lähde: Women’s Health
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Jos olette näin pitkän ajan kihloissa, parisuhteenne päättyy eroon muita todennäköisemmin
- Lääkäri varoittaa: Älä koskaan käytä tätä suosittua ravintolisää, jos olet flunssassa
- Näitä 3 asiaa mies ei saisi koskaan tehdä sängyssä – valitettavan yleisiä
- Ota tämä asia mukaan sänkyyn, ja nukut paremmin
- Aloita aamusi juomalla inkiväärishotti – Nämä 8 asiaa se saa aikaiseksi kehollesi
- Lisää tätä maustetta ruokaasi ja laihdut helpommin kuin muiden niksien avulla
- 30 kodistasi löytyvää esinettä ja kohdetta, jotka tulisi pestä seuraavien 30 päivän aikana
- Tärkeää tietoa: Tämä yllättävä asia saa ehkäisypillerin menettämään tehonsa
- 8 vaatetta, jotka tulisi löytyä jokaisen yli 60-vuotiaan naisen vaatekaapista
- Nämä 5 pelottavaa merkkiä paljastavat, että kumppanisi valehtelee sinulle päin naamaa
- Asiantuntija kertoo: Nämä 6 merkkiä paljastavat jo etukäteen, että mies on huono sängyssä
- Jos mies tekee naiselleen nämä 6 asiaa, on hän todella rakastunut
- Nainen: Näitä vaatteita et saisi enää käyttää, jos olet yli 50-vuotias – tyylimoka
- Aloita aamusi juomalla inkiväärishotti – Nämä 8 asiaa se saa aikaiseksi kehollesi
- Lääkäri varoittaa: Älä koskaan käytä tätä suosittua ravintolisää, jos olet flunssassa
- Tutkimus paljastaa: Jos syöt päivällisesi tähän kellonaikaan, laihdut tehokkaimmin
- Mies kertoo: 7 yleisintä syytä, miksi mies pettää naista
- Tämä urheilulaji saa kasvosi vanhenemaan nopeammin – älä harrasta liialti
- Jos kumppanisi pettää on siitä sinulle itseasiassa hyötyä – lue, miten
- 5 merkkiä, jotka paljastavat ettei kumppanisi luota sinuun lainkaan