Onko pieraiseminen orgasmin aikana normaalia? Näin vastaa seksiasiantuntija
Seksiasiantuntija paljasti vastauksen yhteen yleisimmistä kysymyksistä, joita hän saa kuulla.
Piereskely on täysin normaalia, mutta etenkin naisia se voi kuitenkin nolottaa – esimerkiksi uudessa parisuhteessa piereskely avoimesti alkaa yleisimmin sitten, kun suhteessa on oltu 2-6 kuukautta. Joskus rupsuja voi päästä myös seksin ja jopa orgasmien aikana, mikä on saanut naiset pohtimaan, onko se normaalia. Seksiasiantuntija Tracey Cox vastasi Daily Mailin sivuilla seksiin ja seksuaalisuuteen liittyviin kysymyksiin, joita ihmiset eniten esittävät hänelle anonyymisti, netissä tai sähköpostin kautta, ja kertoi samalla vastauksen siihen, onko pieraiseminen orgasmin aikana normaalia. ”Valitettavasti, kyllä”, Cox aloittaa vastauksensa. ”Jos yhdyntä on menossa ja mies on päälläsi, työntymisen liike ja/tai hänen oleminen vatsasi päällä voi pakottaa ilmaa ulos. Penis myös hieroutuu peräaukkoa vasten emättimen seinän läpi”, hän jatkaa. ”Kliimaksin aikana sukuelinten alueen lihakset, sulkijalihas mukana luettuna, rentoutuvat ja päästää kaasut ulos”, Cox kertoo. ”Sitä sattuu eikä siinä ole mitään hävettävää. Seksin on tarkoitus olla äänekästä, hikistä ja haisevaa”, asiantuntija lohduttaa. Voit lukea Coxin vastauksia muihin seksiin liittyviin kysymyksiin täällä. Lähde: Daily MailLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Pyöriikö kolmenkympin kriisi mielessä? 8 syytä, miksi sille ei ole syytä
- Varoitus: nämä iskurepliikit todellakin aiheuttavat myötähäpeää
- Ero voi tuoda mukanaan paljon hyviä asioita – tässä 8 niistä
- Moni nainen sortuu samaan virheeseen heti kun hiukset alkavat harmaantua
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen