Nuoruuden kasvoissa on eräs merkki, joka ennustaa pitkää ikää

Olisihan se kätevää, jos tietäisi tarkkaan kuinka vanhaksi elää, jolloin voisi suunnitella esimerkiksi sen mihin aikaan olisi hyvä hetki jäädä eläkkeelle.
Elinikää voi jollakin tavalla ennustaa, mutta kukaan ei voi tietää kuinka paljon aikaa on tarkalleen ottaen jäljellä. Terveellisillä elintavoilla voi usein olla vaikutusta elinajan pidentämiseen. Se, että niillä todellakin saisi lisää elinvuosia, voi joidenkin kohdalla olla vain toiveajattelua. Eliniän ennusteita on tutkittu paljon ja joskus niistä on ilmennyt erikoisia tuloksia.
Erilaisia elinikään liittyviä tutkimuksia
Yksi tutkimus, jossa tutkittiin eliniän ennusteita, tehtiin eurooppalaisten tutkijoiden toimesta. Tutkimuksessa oli mukana yli 6000 osallistujaa. Heidän elämäänsä seurattiin lähes 30 vuotta. Alussa heidän keski-ikänsä oli 64,7 vuotta. Heistä kerättiin kaikkina tutkimusvuosina tärkeitä lääketieteellisiä ja psykiatrisia tietoja mukaan lukien verenpaine, kolesterolitasot, diabetes sekä tupakan ja alkoholin käyttö. Myös heidän unirytmiään, harrastuksiaan, lääkkeiden määrää ja jopa sosiaalisen vuorovaikutuksen hallintaa seurattiin.
Tutkimuksen tuloksissa selkeimmin pitkäikäisyyttä osoitti se, kuinka terveeksi osallistuja koki itsensä, huolimatta hänen verenpaineestaan ja muista terveystekijöistään. Toisin sanoen henkilö, joka ilmoitti tuntevansa itsensä terveeksi, ylitti kaikki muut yksittäiset pitkän iän ennustavat tekijät. Sen jälkeen pitkää ikää ennustivat parhaiten se, että oli nainen eikä tupakoinut.
Toinen todella erikoinen tutkimus koski ihmisten ulkonäköä ja siihen liittyvää iän ennustetta. Siinä korkeakouluopiskelijoita pyydettiin katsomaan 20-luvulla nuoruutensa eläneiden ihmisten kuvia ja arvioimaan samalla heidän viehättävyyttään ja terveyttään. Tuloksista havaittiin erikoinen asia: komeat tai kauniit kasvot teini-iässä ennustivat pitkää ikää. Sillä kuinka terveiltä ihmiset näyttivät kuvissa, ei ollut tuloksissa mitään merkitystä, vaan pelkästään viehättävyydellä.
Tämän tuloksen arveltiin johtuvan siitä, että kasvoja pidetään viehättävinä sekä kauniina, jos ihminen on elänyt terveellisesti ja pysynyt terveenä. Ja eikö ihminen näytäkin viehättävältä, jos hänellä on ollut positiivinen elämänasenne ihan nuoruudestaan lähtien?
Lähde: Yourtango
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?