Nämä viisi merkkiä paljastavat, onko suhteesi tulossa tiensä päähän

Yleensä suhteet eivät pääty vain yhteen asiaan, vaan ero on monen asian summa, jota voi ennakoida tiettyjen merkkien avulla.
Parisuhteessa on hyviä ja huonoja aikoja, se kuuluu asiaan. Joskus huonot ajat vain jatkuvat niin pitkään ja ongelmat kasaantuvat, että ainoa vaihtoehto on erota.
Mistä sitten tietää, että on aika päättää suhde? Alla olevat merkit kertovat, että on aika lähteä eri teille.
1. Negatiivisuus valtaa suhteen
Välillä suhteessa miettii, onko hyviä vai huonoja aikoja enemmän. Jos kuitenkin vain mietit, ongelmaa ei niinkään ole; kun tilanne on paha, sen huomaa selvästi.
”Parisuhteen tasapainottamiseksi pitää olla viisi hyvää vuorovaikutusta yhtä huonoa vastaan”, kertoi avioliitto- ja perheterapeutti Carrie Krawiec The Stir -sivustolle. Kysy siis itseltäsi, missä suhteessa hyviä ja huonoja asioita on, sillä se jo kertoo, kannattaako ero ottaa esille.
2. Uskottomuutta ilman katumusta
Pettämisestä on mahdollista päästä yli, mutta se vaatii työtä, anteeksipyyntöjä, rakkautta ja myötätunoa. Jos petollinen kumppani ei kadu, ei suhde ole pelastamisen arvoinen.
”Jos ilmenee toisen tai molempien osalta haluttomuutta ottaa vastuuta, pyytää anteeksi tai muuttaa huonoja tapoja, se on selvä merkki siitä, että suhde on ohi”, Krawiec sanoi.
3. Ette enää koske toisiinne
Tässä ei ole kyse pelkästään seksistä, joka on kuitenkin tärkeä osa suhdetta. Tässä on kyse muista hetkistä: halauksista, kädestä kiinni pitämisestä, suukoista. Kun ne loppuvat, on se todella huono merkki.
4. Et tunne halua jakaa elämääsi kumppanisi kanssa
Suhteen yksi parhaita puolia on se, että elämässä on ihminen, joka on aina tukemassa ja jolle jakaa huolet ja murheet, ilot ja surut. Kun se katoaa, kaikki muukin katoaa. Jos sinulla olisi suuria uutisia kerrottavana, mutta et halua ensimmäiseksi kertoa niistä kumppanillesi, on se suuri varoitusmerkki suhteen tilasta.
5. Addiktiot astuvat kuvaan
Huumeaddiktin tai alkoholistin kanssa oleminen voi olla kuin suoraan painajaisista.
”Kun alkoholista tai huumeista tulee ”suhde” ja ne ovat pääasia kumppanin sijaan, suhde on ohi. Monet näkevät suhteen valitsemansa päihteen kanssa todellisena suhteena ja kumppanit voivat tuntea välillä olonsa petetyksi”, kommentoi avioliitto- ja perheterapeutti Lisa Behar.
Nämä merkit tulevat kuitenkin yhden suuren huomautuksen kera: ”Yksikään pari, jolla on lapsia, ei saisi erota ennen kuin ovat vähintään vuoden työstäneet suhdettaan pariterapiassa”, tohtori Carole Lieberman neuvoi.
Suhteen eteen kannattaakin tehdä töitä etenkin silloin, kun on jo perhettä. Mutta jos suhde on todella tiensä päässä, pitää silloin osata päästää irti.
Lähde: The Stir
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä