Nämä kolme negatiivista tunnetta voivat pilata elämäsi – lue miksi niistä pitää päästä eroon
Jokainen tuntee välillä epämiellyttäviä tunteita, mutta osa niistä tekee elämälle pahempia jälkiä kuin toiset.
Negatiivisista tunteista saa usein syyttää ihan itseä. Koska itse on niille syypää, voi niistä itse myös päästä eroon. Kolme niistä on sellaisia, jotka voivat pilata vähitellen koko elämän. Jos tunnet niistä jotain todella usein, yritä heittää ne elämästäsi pois. Et tarvitse sellaisia tunteita lainkaan.
Kolme negatiivista elämää pilaavaa tunnetta
1. Itsesääli
Itsensä säälinen voi tuntua hyvältä, ainakin jonkin aikaa. Itsesääli kuitenkin kertoo vain sen, että ei kykene työskentelemään asioiden eteen tarpeeksi ja edessä on liikaa ylitsepääsemättömiä esteitä. Niissä ei itsesääli auta, joten se voi lopulta pilata elämän.
2. Kateus
Jos toisen menestys elämässä saa tuntemaan kateutta, onko siinä itse menettänyt jotain. Kannattaisi ennemminkin saavutella omien haaveiden toteutumista. Kannattaa miettiä, että jos esimerkiksi on kateellinen rikkaille ihmisille, tarkoittaa se sitä, että ei voi itse olla rikas.
3. Laiskuus ja epäluotettavuus
Nämä kaksi ovat yhdessä, koska ne liittyvät usein yhteen. Todellista laiskuutta on se, että ei tee elämänsä eteen mitään sellaista, jolla saavuttaisi jotain. Ne voivat tuntua liian vaikeilta, jolloin tekosyillä voi välttää edes yrittämättä. Tekosyyt voivat johtaa siihen, että pitää käyttäytyä epäluotettavasti muita kohtaan.
Lähde: Yourtango
LUE MYÖS:
- Muistisairaus voi näkyä silmissä jo ennen muistioireita – tuore tutkimus paljasti yllättävän yhteyden
- Luulitko lihoneesi kesällä? Tarkista tämä ennen kuin uskot niin
- Tiedät onnistuneesi kasvatuksessa, jos aikuinen lapsesi toimii näin
- Katso, minkä ikäinen olet käsilaukkusi perusteella – hihnan pituus kertoo sen
- Matkustajat tietämättömiä tärkeästä käytännöstä – voi vaikeuttaa matkalaukun saamista takaisin
- Ovatko naiset sittenkään tunteellisempia kuin miehet? Tutkimus antaa tähän vastauksen
- Onnettomuuden voi peittää pelottavankin hyvin – yksi asia kuitenkin paljastaa todellisen olon
- Jos vanhempasi toimivat näin, sinun voi olla vaikea asettaa rajoja aikuisena
- Hyvät käytöstavat kotona oppinut ei todellakaan sano näitä 10 asiaa
- Suosittuja lääkkeitä käyttävän kannattaa tarkkailla vointiaan – Euroopan lääkevirasto varoittaa vakavasta riskistä
- Vuokralla asuvan kannattaa olla nyt hereillä – laki muuttaa monta tuttua käytäntöä
- Mistä tunnistaa aidosti hyvän miehen? Tässä 11 kohdan tarkistuslista
- 11 asiaa, joita introvertit eivät voi sietää – ekstrovertille ne ovat aivan tavallisia
- Mieti kahdesti, ennen kuin kosket näihin hotellihuoneessa – 7 yllättävän likaista paikkaa
- Sanat, jotka jokainen parisuhteessa oleva mies haluaisi kuulla – mutta ei yksinkertaisesti kehtaa pyytää
- Paksusuolisyöpä voi oireilla yllättävän arkisesti – moni erehtyy pitämään näitä merkkejä vatsavaivoina
- 5 ulkonäön muutosta, jotka voivat selittyä ihan vain hormoneilla
- 14 vanhaa nimeä, joihin nykyvanhemmat ovat ihastuneet – osa oli pitkään todellisia harvinaisuuksia
- Luuletko, etteivät vieraat huomaa? Nämä 9 asiaa kodissasi pannaan kyllä merkille
- Jos miehen suusta lipsahtavat nämä sanat, tiedät hänen olevan rakastumassa sinuun