Nämä kolme liikettä nuorentavat kasvojasi vuosilla
Onko kasvoissasi alkanut näkymään jo ikääntymisen merkkejä?
Ikääntyessä kasvojen lihakset alkavat roikkumaan ja se tekee vanhan näköiseksi. Onneksi sille voi tehdä jotain ja oikeastaan paljonkin. Kuten muutkin kehon lihakset, myös kasvojen lihaksia voi harjoittaa. Sitä kutsutaan kasvojoogaksi, josta on tullut viime aikoina todella suosittua.
Kasvojooga on todettu tieteellisestikin toimivaksi
Siitä on saatu jopa tieteellisiä todisteita, että kasvojooga toimii ja saa kasvot näyttämään nuoremmalta. Tutkimus kesti viisi kuukautta ja siihen osallistuneet keski-ikäiset naiset suorittivat kasvojoogan liikkeitä noin 30 minuuttia päivässä. Naisten kasvoista tuli noin kolme vuotta nuoremman näköiset kuin mitä ne tutkimuksen alussa olivat.
Jos sinäkin haluat aloittaa kasvojesi nuorennuksen kasvojoogan avulla, kokeile näitä alla olevia liikkeitä, joita tässä tutkimuksessakin käytettiin. Ne parantavat verenkiertoa kasvoilla ja niiden tulokset alkavat näkyä jo muutaman viikon sisällä aloittamisesta.
Tutkimukseen osallistuneet tekivät useamman harjoituksen sarjan, joista jokaista tehtiin noin minuutin ajan. Tässä on sellaisia harjoituksia:
Poskennosto: Avaa suusi ja muodosta kirjain O. Aseta ylähuuli hampaiden päälle, hymyile poskilihasten nostamiseksi ylös ja aseta sormesi kevyesti posken yläosaan. Vapauta poskilihakset laskeaksesi ne alas ja nosta ne takaisin ylös. Toista tätä poskien laskemista ja nostamista.
Iloiset posket: Hymyile ilman hampaita, purista huulet yhteen. Hymy pakottaa poskilihakset ylös. Aseta sormesi suun kulmiin ja liu’uta ne siitä poskien yläosaan. Pidä tämä asento 20 sekunnin ajan.
Leijonan asento: Istu ensin mukavassa asennossa. Nojaa kädet eteenpäin ja ojenna kädet lattiaa vasten. Hengitä syvään sisään ja uloshengityksen yhteydessä avaa suusi ja sano kovaa ”haaa”, kuin leijona karjuisi. Hengitä ulos suuntaamalla samalla kielesi leukaa kohti.
Näitä liikkeitä tekemään ei tarvitse hikoilla. Voit tehdä niitä esimerkiksi samalla kun teet jotain kotiaskareita tai istut koneen ääressä.
Lähde: Huffpost
LUE MYÖS
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi