Nämä 5 naisen tekemää asiaa saavat miehen kiehumaan salaa kiukusta
Miehet käyvät usein naisten hermoille, mutta kumma kyllä, niin myös päinvastoin!
Vaikka tätä kukaan ei mielellään myönnäkään: me naiset emme aina ole täydellisiä mekään. Elämämme miehillä on joskus kestämistä meissä ja meidän omalaatuisessa käytöksessämme. Usein emme kuitenkaan edes tiedä ärsyttävämme miestämme jollan tavallamme.
Näillä seuraavilla lauseilla tai tavoilla saat miehesi kiehumaan kiukusta, etkä todennäköisesti itse edes huomaa sitä.
- Korjailet jatkuvasti hänen sanomisiaan
Jos hän kertoo kavereilleen hauskaa juttua, joka teille tapahtui viime viikonloppuna, saat hänen verensä varmasti kiehumaan huomauttelemalla kesken kaiken että ”eihän se nyt niin mennyt, vaan näin” tai ”älä nyt liioittele, muistat ihan väärin”. Anna miehesi kertoa juttunsa rauhassa, ei niillä yksityiskohdilla nyt useimmiten niin paljon väliä ole. Hän ei tietenkään viitsi alkaa riidellä muiden edessä, mutta ärsyyntynyt hän on! - Syöt hänen lautaseltaan kysymättä lupaa
Tyypillisen skenaarion mukaan mies tilaa itselleen ruokaa, ja nainen joko tilaa itselleen salaatin, tai ei tilaa itselleen mitään, koska ei (muka) ole nälkäinen. Kun hänen ruokansa sitten saapuu, isket välittömästi kiinni herkkuihin, etenkin, jos lautasella on ranskalaisia. Hän tuskin kehtaa kieltää sinulta tätä keskellä ravintolaa, mutta häntä ärsyttää, ettet vain yksinkertaisesti tilannut itsellesi omaa annosta. - Huomauttelet hänen painostaan
”Eikös vatsasi ollut ennen litteämpi?” ei ole lause, jonka mies halua naiselta kuulla. Hän tuskin paljastaa sinulle, kuinka ärsyyntynyt hän kommentistasi on, mutta todellisuudessa miehet ovat melkein yhtä herkkiä kuulemaan kuittailua painostaan kuin me naiset. Jos siis itse et halua kuulla hänen kommenttejaan painoosi liittyen, kannattaa noudattaa samaa kunnioitusta myös häntä kohtaan. - Mökötät
Miehesi huomaa, että olet selkeästi vihainen hänelle jostain ja kysyy, mikä sinulla on. Hän ei todellakaan halua kuulla, kun sanot sieraimet savuten ”ei mikään”. Jos olet jostain kiukkuinen, kerro nyt herran tähden mistä on kyse, kun miehesi sitä vaivautuu tiedustelemaan. ”Ei mikään” saa hänet kiehumaan kiukusta, eikä hän yksinkertaisesti ymmärrä lainkaan, mikset vaan sano rehellisesti mistä on kyse. - Kun sanot ”aina” ja ”ei koskaan”
Jos miehesi unohtaa viedä likaiset sukat pyykkikoriin, saatat suutuksissasi sanoa, ettei hän koskaan muista siivota sukkiaan pois lattialta. Jos hän tulee myöhässä kotiin, saatat syyttää häntä siitä, että hän on aina myöhässä. Miehesi inhoa sitä, että liioittelet ja yleistät hänen satunnaisia huonoja taipumuksiaan, sillä ei hän sentään aina niitä mokia tee. Tämän tavan kohdalla kannattaa muutenkin olla varovainen, sillä sanojen aina ja ei koskaan käyttämisen on todettu heikentävän parisuhdetta.
Edellä mainittuihin asioihin kannattaa kiinnittää jatkossa huomiota, sillä vaikka miehesi ei pukisikaan kiukkuaan sanoiksi, hän todennäköisesti kiristelee hampaitaan kovaäänisesti.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Wunderweib / Kuva: Moose Photos, Pexels
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Veljien kanssa kasvaneilla tytöillä on usein nämä 11 erityistä piirrettä
- Painonnousun taustalla voi olla lääkitys: 6 yleistä hoitoa, jotka voivat vaikuttaa painoon
- Helpotus kuukautiskipuihin voi löytyä vitamiinien joukosta
- Vältä näitä 5 raaka-ainetta, jos kehossasi on tulehdustila – voivat pahentaa oireita
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Oletko keskivertoa älykkäämpi? Nämä 10 merkkiä paljastavat sen arjessa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Mistä on täydellinen mies tehty? Naiset avasivat sanaisen arkkunsa