Nämä 3 pahaa tapaa ovat merkki siitä, että olet poikkeuksellisen älykäs
Pidätkö itseäsi muita fiksumpana? Nämä merkit todistavat, että luultavasti oletkin
Sinun ei tarvitse tehdä Mensan älykkyysosamäärätestiä, jotta voisit testata älykkyytesi, tai ratkaista Rubikin kuutiota. Usein älykkyyden voi päätellä arkisempien tilanteiden perusteella ja saatat itsekin olla tiedostanut eri tilanteissa, että älysi valo palaa muita kirkkaammin.
Useissa eri tutkimuksissa onkin nyt löydetty kolme mielenkiintoista pahetta, jotka osoittavat, että niitä harrastava ihminen on todennäköisesti muita älykkäämpi. Huvittavaa kyllä, nämä paheet kuuluvat niihin, joista vanhempamme valittivat meille ollessamme nuoria, ja jotka olivat varmaankin suurimmassa osassa lapsuuskoteja tiukasti kielletty.
Seuraavat pahat tavat nimittäin ovat sellaisia, jotka ilmentävät muita suurempaa älykkyyttä. Nämä paheet ovat kiroilu, myöhään valvominen ja sotkuisuus.
Jos siis olet todella puhtoinen puheissasi, menet aikaisin nukkumaan ja olet hyvin siisti, ei se ikävä kyllä lupaa hyvää älykkyytesi kannalta, vaikka tavat itsessään ovatkin hyviä.
Eräs tutkimus muun muassa totesi, että kiroilevilla ihmisillä on muita laajempi sanavarasto, ja he ovat myös muita itsevarmempia. He, joilla puolestaan on sotkuinen työpöytä ovat muita luovempia, ja heillä, jotka menevät muita myöhemmin nukkumaan on usein vaikuttavampi ura ja suuremmat tulot.
Harrastatko sinä näitä paheita?
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Your Tango / Kuva: Caleb George, Unsplash
LUE MYÖS:
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi