Näitä asioita naiset eivät tiedä peniksestä – ”En odottanut, että se kelluu kylvyssä…”
Käyttäjä nimeltään 1234rocks1234 julkaisi mielenkiintoisen kysymyksen Reddit-sivustolla: ”Naiset, mikä yllätti eniten silloin, kun näit peniksen tai pääsit kokeilemaan sitä ensimmäisen kerran?”.
Tämä on aiheuttanut jo todellisen vastausryöpyn, josta löytyy aika erikoisiakin kommentteja. Muistatko itse, huomasitko jotain yllättävää, kun koit ensimmäisiä kertojasi peniksen kanssa, joka oli siinä edessäsi juuri tarkoituksella? Aika moni nainen oppi näinä aikoina jotain uutta tästä mielenkiintoisesta vehkeestä, ja ovat nyt paljastaneet muille sen hetken ajatuksiaan.
Tässä ovat näistä ajatuksista 10 parasta
1. Eräs pääsi kokemaan tämän hetken kylvyssä ja yllättyi, kuinka penis kellui siinä pinnalla, vaikka miehen muut osat olivat veden alla.
2. Joku luuli jopa, että peniksen pitää olla pissaamisen aikana kovana.
3. Eräs muisti vasta siinä vaiheessa, että siellähän ovat peniksen lisäksi paikalla myös kivekset.
4. ”Sehän on tulivuori!”, oli joku tokaissut ensimmäisen siemensyöksyn nähdessään ja saanut sen hetkisen poikaystävänsä aika hämilleen.
5. Sekin on ollut jollekin yllätys, kuinka kovaksi penis voi erektion aikana mennä.
6. Peniksen verisuonet ovat olleet jollekin yllätys.
7. Myös lötkönä oleva penis on tuonut monille uusia elämyksiä: ”Se oli kuin sellainen 90-luvulta tuttu hyytelömäinen stressilelu, jota voi heilutella.”
8. Tämä oli yksi erikoisimmista kommenteista: ”Se osaa hyppiä itsekseen.”
9. Peniksen monivärisyys on yllättänyt aika monet.
10. Osaa näistä eivät edes miehet itse olleet ajatelleet, kuten että kuinka kivesten päällä oleva nahka liikkuu koko ajan ja se näyttää siltä, kuin kyseessä olisi jokin liikkuva illuusio. Eräs mieskommentoija kertoi menneensä tämän lukiessaan heti vessaan tarkistamaan, eikä hänellä ollut tätä ennen edes aavistustakaan, että siltä se todellakin näyttää.
Ehkä nämä toivat sinulle mieleen niitä omia ajatuksiasi, kun pääsit ensimmäisiä kertoja tutustumaan penikseen. Voit mennä kertomaan niistä itsekin Reddit-sivustolle.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa