Näitä asioita miesten mielessä liikkuu, kun hän auttaa naista riisuutumaan

Kun mies ojentaa auttavan kätensä naisen riisumisessa, pyörii hänen mielessään tällaisia ajatuksia.
”Harva asia tässä maailmassa vetää vertoja naiselle, joka riisuutuu”, kirjoittaa Scott Power.
Powerin mukaan naisen vaatteiden väheneminen ei vedä vertoja riisuutumista yleensä seuraavalle seksuaaliselle puuhalle, mutta silti se saa miehet innostumaan.
Koska toisten ajatusten lukeminen on mahdotonta, Power päästää naiset kurkistamaan miesten ajatuksiin listaamalla Women’s Healthille ajatuksia, joita miehen mielessä liikkuu, kun he auttavat naista poistumaan vaatteistaan ennen seksiä.
1. ”Okei. Tämä on todella tapahtumassa.” Powerin mukaan ennen sänkyyn päätymistä on lähes aina hetkiä, jolloin mielen valtaa epäusko tai itseluottamuksen puute, kun mies kyseenalaistaa omaa onneaan. Kun vaatteet alkavat vähentyä, tuo tunne katoaa.
2. ”Ota nyt hyvä mies iisisti.” Miehet ovat innoissaan siitä, että nainen riisuutuu, mutta eivät halua osoittaa innostuksen suuruutta, joten koettavat tyynnytellä itseään. Power kuitenkin lisää, että sitä on vaikea peitellä.
3. ”Missä järjestyksessä minun pitäisi aloittaa…” Paita vaikuttaa järkevältä vaihtoehdolta, mutta mitä sen jälkeen? Powerin mukaan mies voi pohtia, siirtyisikö rintaliiveihin vai avustaa riisuutumisessa kerros kerrokselta siirtyen seuraavaksi paitaan ja sitten rintaliiveihin.
4. ”Saankohan rintaliivit auki yhdellä kädellä?” Power kirjoittaa, että harva onnistuu siinä ensimmäisellä yrityksellä, mutta se ei estä kokeilemasta.
5. ”Jonkun pitäisi keksiä seksikäs tapa ottaa sukat pois jalasta.” Mies voi pohtia, tarvitseeko sukkien ottamisessa pois apua vai onko se vain outoa. Vai pitääkö kumpikin ne jalassa ja näyttää pöhköltä, kun muut vaatteet ovat poissa?
6. ”Haluan tämän olevan ohi nopeasti ja toisaalta en halua tämän koskaan loppuvan.” Powerin mukaan miesten ajatukset riisuutumisen aikana ovat ristiriidassa.
”Haluamme pitää touhun liikkeellä, mutta silti myös nauttia siitä”, Power kirjoittaa.
7. ”Riisuudunko minäkin nyt?” Jokainen tilanne on erilainen, joten niitä pitää tulkita. Mies voikin miettiä, pitääkö hänen ensin auttaa sinua riisuutumaan ja sitten itsensä (vai päinvastoin) vai vuorotellen riisua yksi vaate kerrallaan.
”Me todellakin ylianalysoimme tätä, vai mitä”, Power päättää.
Lähde: Women’s Health
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Onko kotonasi rikkinäisiä kukkaruukkuja? Tämän vuoksi niitä ei saa heittää roskiin
- Monia syitä miksi sitruunat kannattaa pakastaa: Näin kehosi kiittää vuosien ajan
- Parisuhdeasiantuntija: Tästä syystä naisella ei saisi olla paljon häntä nuorempaa miestä
- Mies jätti vaimonsa 15 minuuttia naimisiinmenon jälkeen: Syytä on vaikea uskoa
- Haistele näitä, jos olet alakuloinen – tulet huomaamaan suuren eron mielialassasi
- Tutkimus: Yksi asuste tekee jokaisesta meistä paremman näköisen – aina!
- Syö tätä ruokaa joka päivä, jos haluat pysyä mahdollisimman nuorekkaan näköisenä
- Tee nämä 7 asiaa ja olet hyvä äiti – saat lapsesi pitämään sinusta
- Onko hyvännäköisten ihmisten elämä helpompaa kuin muiden? Tutkimus selvitti asian
- Laita sitruunoita astianpesukoneeseen – tästä syystä säästät niksin avulla rahaa
- Syö tätä ruokaa joka päivä, jos haluat pysyä mahdollisimman nuorekkaan näköisenä
- Mies jätti vaimonsa 15 minuuttia naimisiinmenon jälkeen: Syytä on vaikea uskoa
- Parisuhdeasiantuntija: Tästä syystä naisella ei saisi olla paljon häntä nuorempaa miestä
- Tämä määrä entisiä petikumppaneita on ”normaali” lukumäärä
- Tutkimus: Yksi asuste tekee jokaisesta meistä paremman näköisen – aina!
- Tee nämä 7 asiaa ja olet hyvä äiti – saat lapsesi pitämään sinusta
- Näitä 5 asiaa sinun ei kannata koskaan kertoa poikaystävälle
- Onko kotonasi rikkinäisiä kukkaruukkuja? Tämän vuoksi niitä ei saa heittää roskiin
- Laita sitruunoita astianpesukoneeseen – tästä syystä säästät niksin avulla rahaa
- Silmiesi väri kertoo kaiken tämän hyvinvoinnistasi ja alkoholinkulutuksestasi