Naiset valehtelevat lääkäreille miehiä enemmän
Kuva: Fotolia
Lääkärit saavat kuulla naisten suusta enemmän valkoisia valheita ja vähättelyä.
Moni kertoo valkoisen valheen lääkärilleen, vähättelee tai jättää jotain kertomatta, mutta tutkimus on selvittänyt naisten tekevän sitä miehiä tiheämmin. Naisista 30 prosenttia myönsi digitaalisen terveysalusta ZocDocin kyselyssä kertoneensa valkoisen valheen lääkärille, kun miehistä saman myönsi 23 prosenttia – kyselyyn vastasi yli 2 000 ihmistä. Yahoo! Healthin mukaan syy tällaiselle käytökselle on häpeän tai lääkärin tuomitsemaksi tulemisen pelko. Muita syitä ovat myös se, ettei aikaa lääkärin kanssa ole tarpeeksi (27%) ja lääkäri ei kysy kysymyksiä, jotka eivät suoraan liity vaivaan (32%). ZocDocin perustaja ja johtaja, tohtori Oliver Kharraz uskoo uusien tilastojen avaavan lääkäreiden silmiä. ”Henkilökohtaiseen terveyteen liittyy paljon tunteita. Mutta uskon monien lääkäreiden yllättyvän, jos kuulisivat heille kerrottavan puolitotuuksia, koska heillä eivät ole jättäneet tarpeeksi aikaa kysyä”, Kharraz kommentoi. Jos lääkärit eivät saa kuulla kaikkea, kertovat ihmiset terveyshuolistaan muille. Kyselyn mukaan 47 prosenttia kertoo yksityiskohtaisemmin voinnistaan läheiselle neuvojen toivossa ja naisista 18 prosenttia avautuu mieluummin esimerkiksi kampaajalle kuin lääkärille. Näin ei kuitenkaan kannata toimia, sillä vaikka valkoinen valhe vaikuttaa viattomalta, voi sen lopputulos olla vahingoittavampi kuin osasit kuvitella. Ilman kokonaiskuvaa lääkärit eivät aina voi tehdä oikeaa diagnoosia tai tehdä diagnoosia ollenkaan, minkä takia vakavampia vaivoja voi jäädä huomaamatta ja tällä voi olla vaikutusta potilaan hoidon onnistumiseen myöhemmin. New Yorkissa sisätautilääkärinä toimiva, ZocDocissa mukana oleva Keri Peterson kehottaa ihmisiä kirjoittamaan oireensa ylös niiden noloudesta huolimatta ennen lääkärin luo menoa, jotta vaivat voi jakaa tarkasti. Lähde: Yahoo! HealthLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää