Naiset kyllästyvät harrastamaan seksiä parisuhteessa vuoden jälkeen
Kuva: Fotolia
Tutkimuksen mukaan naisilla kiinnostuksen puute seksin harrastamiseen oli yleisintä 55-64-vuotiaana.
Uuden tutkimuksen mukaan niin naiset kuin miehet kyllästyvät seksiin iän myötä. Naisilla mielenkiinto seksin suhteen kuitenkin katoaa parisuhteissa nopeammin kuin miehillä, kertoo The Independent.
British Medical Journal Openissa julkaistu tutkimus paljasti, että naisten kiinnostus harrastaa seksiä kumppaninsa kanssa lopahtaa, kun pari on ollut yhdessä 12 kuukautta. Tutkimuksessa kerättiin tietoja noin 4 800 mieheltä ja noin 6 700 naiselta, jotka olivat iältään 16-74-vuotiaita.
The Indenpendentin mukaan tutkimuksessa ilmeni myös, että naisten kiinnostuksen seksin harrastamiseen sai katoamaan myös se, että hänellä on alle 5-vuotiaita lapsia ja se, että hän on synnyttänyt edeltävän vuoden aikana.
”Tämä voi johtua ensisijaisen huoltajan rooliin liittyvästä väsymyksestä, mahdollisesta muutoksesta huomiossa, kun kasvattaa pieniä lapsia tai siitä, että päivittäinen stressi vaikuttaisi vaikuttavan enemmän naisten seksuaalisiin toimintoihin kuin miesten”, tutkijat selittivät.
Sekä miehet että naiset kertoivat, että emotionaalisen läheisyyden puute, kommunikointiongelmat ja huono terveys olivat syitä, miksi seksihalut olivat alhaisemmat. Muita tekijöitä tutkimuksen mukaan olivat sukupuolitaudit sekä aiemmat kokemuksesta pakotetusta yhdynnästä.
The Independent kertoo, että naisille kiinnostuksen puute seksin harrastamiseen oli yleisintä 55-64-vuotiaana. Miehillä sen sijaan se oli yleisintä 35-44-vuotiaana.
Tutkijat kuitenkin totesivat, etteivät todisteet viittaa siihen, että seksihalujen vähyys liittyisi vaihdevuosiin, vaikka kiinnostuksen puute ilmenikin siihen aikaan, kun naisilla on vaihdevuodet.
Vaikka niin miehet kuin naiset kertoivat latteista libidoista, kärsivät naiset kaksi kertaa todennäköisemmin alhaisista seksihalusita. The Independentin mukaan 34 prosenttia tutkimukseen osallistuneista naisista kertoi, ettei heillä ollut kiinnostusta seksiin, kun taas miehistä samoin kertoi vain 15 prosenttia.
Tutkijat myös paljastivat, että kaksi viidestä vanhemmasta naisesta oli tyytymätön seksielämäänsä, minkä asiantuntijat uskovat voivan johtua stressistä sekä perhe-elämän ja töiden paineista.
Voit lukea lisää Southamptonin yliopiston tutkijoiden tekemästä tutkimuksesta täällä.
Lähde: The Independent
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos