Naiset kärsivät työuupumuksesta todennäköisemmin kuin miehet

Burnout iskee todennäköisemmin naisiin ja taustalla on naisten asema työelämässä.
Naiset ovat alttiimpia työuupumukselle kuin miehet, selviää Montrealin yliopiston tutkijoiden tekemästä tutkimuksesta. Uupuminen työpaikoilla on yleistä kummankin sukupuolen keskuudessa, mutta tutkimus paljasti huolestuttavat eroavaisuudet määrissä siitä kärsivien sukupuolten välillä, kertoo The Independent.
Tutkimuksessa seurattiin neljän vuoden ajan eri työpaikoilta yhteensä 2 026 ihmistä, joista puolet olivat naisia. Tutkijat analysoivat osallistujien emotionaalista väsymystä, kyynisyyttä ja ammatillista tehokkuutta ja paljastivat, että naiset todennäköisemmin kärsivät työuupumuksesta kuin miehet.
The Independentin mukaan tämä johtuu siitä, että naisille annetaan epätodennäköisemmin valta-asema työpaikalla, mikä saa heidät turhautumaan liiaksi.
”Tuloksemme osoittavat, että on eroavaisuuksia miesten ja naisten välillä, koska alusta alkaen työntekijöille kohdistuu erilaisia työoloja heidän sukupuolensa perusteella”, tutkimusta tehnyt tohtori Nancy Beauregard kommentoi.
”Naistyöntekijät palavat loppuu nopeammin yksinkertaisesti sen takia, minkä luontaista heidän työnsä on”, hän jatkoi.
”Monet naiset ovat työssä, joka tarjoaa vähän liikumavaraa päätöksenteossa, mikä tarkoittaa sitä, että heidän työnsä antaa heille vain hieman auktoriteettiä ja päätösvaltaa sekä hyödyntää vain vähän heidän osaamistaan”, Beauregard totesi.
”Tällainen asema, jota miehillä harvemmin on, saa naiset palamaan loppuun”, hän lisäsi.
The Independentin mukaan tutkimus paljasti myös, että naisten kohdalla työuupumukseen voi johtaa myös riittämättömän auktoriteetin lisäksi alhainen itsetunto, vaikeudet tasapainottaa työ- ja perhe-elämä sekä se, miten työ syö aikaa olla läheisten kanssa. Kyse on ongelmasta, joka voi aiheuttaa päänsärkyä, motivaation puutetta, avuttomuuden tunnetta, rintakipua ja suurempaa todennäköisyyttä sydänsairauksille ja immuunijärjestelmän häiriöille.
Tutkimuksessa tehtiin mielenkiintoinen havainto siitä, että kotiaskareet voivat laskea burnoutin riskiä lyhytaikaisesti tarjoamalla muuta ajateltavaa töihin liittyvän stressin sijaan.
”Huomasimme monien naisten käyttävän kotiaskareita strategiana paeta työnsä vaatimuksia ja purkautumiskeinona”, Beauregard sanoi.
”Lyhytaikaisesti tämä voi olla suojaava mekanismi burnoutia vastaan. Pitkällä aikavälillä kuitenkin tästä strategiasta voi tulla ansa ja johtaa menetettyihin mahdollisuuksiin etenemiselle, saaden naiset pysymään työpaikallaan asemassa, missä ei ole juuri liikkumavaraa päätöksenteolle”, hän lisäsi.
Miesten kohdalla tutkimuksen mukaan burnoutiin johtavia tekijöitä olivat ajan hallintaan liittyvät seikat, kuten kun he joutuvat tekemään pidempiä päiviä tai heillä on poikkeava aikataulu. Jotkin tekijät kuitenkin eivät liittyneet sukupuoleen lainkaan, kuten se, ettei saa tunnustusta työssään ja työllisyyden epävarmuus.
Voit tutustua tutkimukseen lisää täällä.
Lähde: The Independent
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä