Naiset aktiivisempia seksivälineiden käyttäjiä – tämä on suomalaisten suosituin väline, paljastaa tutkimus

Erilaisten seksivälineiden omistaminen ja käyttäminen yleistyy suomalaisten keskuudessa vuodesta toiseen.

Suomalaisista kaksi viidestä (40 %) omistaa jo jonkin seksivälineen. Lisäksi 14 prosenttia olisi kiinnostunut hankkimaan seksivälineitä, selviää Kaalimato.comin teettämästä tutkimuksesta.

Seksivälineitä omistavien joukko jakautuu niin, että 15 prosentilla on kotonaan yksin käytettäviä seksivälineitä ja yhdeksällä prosentilla kumppanin kanssa käytettäviä välineitä. 16 prosentilla on sen sijaan sekä yksin että kumppanin kanssa käytettäviä seksivälineitä.

Tutkimuksen mukaan naiset ovat aktiivisempia seksivälineiden käyttäjiä kuin miehet. Lisäksi miehet omistavat eniten yhdessä kumppanin kanssa käytettäviä välineitä (12 %), kun taas naiset omistavat enemmän yksin käytettäviä (20 %).

”Suosituimpia seksivälineitä ovat vesipohjaiset liukuvoiteet, jotka soveltuvat niin yhdyntään kuin seksivälineiden kanssa käytettäviksi. Naisten kestosuosikkeja ovat lisäksi silikoniset ja ladattavat vibraattorit ja miesten mieleen ovat erityisesti Fleshlight-tekovaginat”, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo.

Liukuvoiteella positiivisia vaikutuksia etenkin naisille

Kaalimadon mukaan kaikista suosituin seksiväline suomalaisten keskuudessa on liukuvoide, jota on käyttänyt miltei kaksi kolmasosaa vastaajista (59 %). Lavikaisen mielestä jokaisen seksuaalisesti aktiivisen kannattaisi ottaa liukuvoiteen käyttö osaksi arkea, koska liukuvoiteet soveltuvat monipuolisesti niin yhdyntään kuin itsetyydytykseen ja tekevät intiimistä hetkestä nautinnollisemman.

”Liukuvoiteen käytöllä on todettu monia positiivisia vaikutuksia erityisesti naisten seksuaalisuuteen. Yleisesti ottaen seksi on koettu miellyttävämmäksi ja orgasmin saaminen on ollut helpompaa kosteana”, Lavikainen sanoo.

Seksuaaliterapeutin mukaan monesti ajatellaan, että liukuvoidetta tarvitaan vain yhdynnässä, mutta hän suosittelee lämpimästi kokeilemaan liukuvoidetta myös käsi- ja suuseksin yhteydessä.

”Intiimialueiden koskettelu on huomattavasti nautinnollisempaa liukuvoiteen kanssa kuin ilman, ja erilaisia makuliukuvoiteita voi käyttää laajemmin vaikkapa koko kropalla”, Lavikainen kertoo.

Lavikainen toivoo, että liukuvoide olisi mukana etenkin nuorten ensimmäisillä yhdyntäkerroilla, jotta kokemus olisi mahdollisimman kivuton ja jättäisi nuorille naisille positiivisen mielikuvan seksistä.

Nuoret aikuiset ja naiset kokeilleet eniten vibraattoreita ja dildoja

Liukuvoiteen käytön lisäksi suomalaisilla on kokemusta etenkin vibraattoreista tai dildoista. Tutkimuksen mukaan lähes puolet suomalaisista (44 %) on kokeillut vibraattoria tai dildoa.

Eniten käyttökokemusta niistä on 25-34-vuotiailla (58 %) sekä naisilla (55 %). Kaalimadon mukaan vibraattorit ja dildot ovat kuitenkin suht tuttuja miehillekin, joista kolmasosa (33 %) kertoo kokeilleensa niitä, kun taas tekovaginaa tai masturbaattoria on puolestaan kokeillut 18 prosenttia miehistä.

”Seksivälineet edesauttavat ylläpitämään monipuolisuutta sekä soolo- että parisuhdeseksissä. Aitoja intiimialueiden muotoja mukailevat välineet ruokkivat mielikuvitusta, ja kumppanit voivat käyttää seksivälineitä toistensa kanssa yhdynnän sijaan”, Lavikainen selittää.

”Penispumput ja -renkaat toimivat hoitomuotona erektiohäiriöihin ja seksivälineillä voi harjoittaa kestävyyttä start-stop-menetelmällä”, hän lisää.

Seksuaaliterapeutti: Varttuneempienkin kannattaisi tutustua avoimin mielin seksivälineisiin

Kaalimadon tutkimus osoitti, että eniten seksivälineitä omistavat 25-34-vuotiaat (58 %) ja seurustelevat, mutta erillään kumppanistaan asuvat vastaajat (56 %). Sinkuista seksivälineitä löytyy joka kolmannelta (33 %).

Tutkimuksen tuloksissa aktiivisimmiksi seksivälineiden käyttäjiksi paljastuivat 25-44-vuotiaat. Kaalimadon mukaan erityisesti 25-34-vuotiaat korostuvat kokeneina välineurheilijoina ja heidän vastauksensa erottuvat seksivälinemyönteisyytenä; nuorelle ikäryhmälle tuttuja ovat niin liukuvoiteet (80 %), vibraattorit ja dildot (58 %), klitoriskiihottimet (39 %) kuin myös penisrenkaat (32 %).

Vähiten omakohtaista kokemusta seksivälineistä on 55-70-vuotiailla. Lavikainen suosittelee myös varttuneempia suomalaisia tutustumaan seksivälineisiin avoimin mielin, sillä ne voivat piristää pitkien parisuhteiden seksielämää.

”Seksivälineet tuovat nautintoa niin omiin kuin yhteisiin intiimeihin hetkiin. Kesälomien ajanvietteeksi sopivat toki myös erilaiset seksipelit, jotka toimivat paitsi ohjelmanumerona kaveri- tai polttariporukalle myös helposti lähestyttävänä tutustumisvälineenä kumppanin seksuaalisiin mieltymyksiin”, seksuaaliterapeutti sanoo.

Orgasmi- ja kiihotusvoiteiden kokeilu kiinnostaa

Kaalimadon mukaan kiinnostus hankkia ensimmäinen seksiväline on tasaisen suurta kaikissa ikäryhmissä. Eniten seksivälineen hankinta kiinnostaa 18–24- sekä 55–64-vuotiaita (molempia 17 %) ja vähiten 45–54-vuotiaita (10 %).

Tutkumuksessa selvisi, että erityisesti suomalaiset olisivat kiinnostuneita kokeilemaan orgasmi- tai kiihotusvoidetta (22 %) tai klitoriskiihotinta (18 %). Kolmanneksi kiinnostavinta olisi tekovaginan kokeilu (13 %).

”Klitoris ei usein saa riittävästi huomiota seksissä kumppanin kanssa. Koska orgasmi- ja kiihotusvoiteita käytetään nimenomaan klitoriksella, jo alueen koskettaminen vaikuttaa myönteisesti kiihottumisentunteeseen”, Lavikainen selittää.

”Myös tavallisen liukuvoiteen lisääminen klitorikselle voi ajaa saman asian, mutta orgasmi- ja kiihotusvoiteisiin on usein lisätty klitoriksen verenkiertoa vilkastuttavia ainesosia, joka tuntuu kihelmöivältä ja kiihottavalta kehossa”, hän jatkaa.

Lavikainen listasi myös viisi vinkkiä, miten seksivälineitä voi ottaa mukaan myös kesän rientoihin:

  1. Pulahda järveen viilentymään vesitiiviin seksivälineen kanssa.
  2. Lähde kumppanin kanssa rauhalliselle kesäyön metsäkävelylle ja harrastakaa seksiä luonnon helmassa.
  3. Aloita kumppanisi kiusoittelu kesäisellä piknikillä etäohjattavien seksivälineiden avulla ja katsokaa, mihin ilta johtaa.
  4. Pakkaa seksivälineet matkalaukkuun kesälomareissulle, suunnistitpa sitten staycationille hotelliin tai pidemmän matkan päähän mökille.
  5. Kootkaa kaveriporukka kasaan ja viettäkää rattoisa kesäilta humorististen seksipelien kanssa.

Kerroimme aiemmin, miten suomalaiset suhtautuvat kumppaninsa seksivälineiden käyttöön ja kuinka naisten seksivälineisiin suhtaudutaan myönteisemmin kuin miesten. Lisäksi kerroimme seksilelumyyteistä, jotka joutaisivat jo romukoppaan, sekä mitä huomioida, kun hankkii seksivälineitä.

Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta BCW:n analysoimaan kyselytutkimukseen vastasi tuhat iältään 18-70-vuotiasta suomalaista. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö Bilendin M3 Paneelissa huhtikuussa 2021 ja lähtöotos on kansallisesti edustava.


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.