Naisen orgasmi kiinni anatomiasta – tässä seksiasennossa orgasmi onnistuu todennäköisimmin

Naisten orgasmiongelmien syyn on usein sanottu olevan niin sanotusti korvien välissä, mutta totuus voi olla toinen.
Monissa tutkimuksissa naisten orgasmeista suurimman syy orgasmiongelmiin on todettu olevan ajatuksissa tai tunnetasolla – itsevarmuuden puute, kykenemättömyys luottaa ja haluttomuus ”päästää irti” ovat She Knows -sivuston mukaan usein mainittu syiksi naisten vaikeuksille laueta.
Mayo Clinicin ja Indiana University School of Medicinen tutkimusryhmä on kuitenkin julkaissut tutkimuksen, jonka mukaan syy naisten orgasmivaikeuksiin voi ollakin anatomiassa.
”Seksuaalisten kokemusten oletetaan olevan omassa hallinnassasi pohjautuen asenteeseesi. Mitä jos vaihtelevuudet seksuaalisessa anatomiassa ovatkin perusta eroavaisuuksille seksuaalisissa kokemuksissa ja emme hallitsekaan niitä niin, kuten aiemmin on ajateltu”, tutkimuksen pääkirjoittaja, tohtori Elizabeth Emhardt pohti.
Clinical Anatomy -journalissa julkaistua tutkimusta varten tutkimusryhmä arvioi aiempia tutkimuksia seksuaalisesta anatomiasta ja neuroanatomiasta selvittääkseen, miksi osa ihmisistä saa orgasmin muita helpommin.
Tutkimuksen mukaan miehen kyky saada orgasmi riippuu suuresti hänen hermostostaan – aivojen, selkäytimen ja peniksen täytyy lähettää ja vastaanottaa oikeita signaaleja.
Naisten kohdalla sen sijaan orgasmien onnistuminen on enemmän kiinni naisten anatomiasta – ”klitoriksen kulkeutumisesta”. She Knowsin mukaan se tarkoittaa sitä, että mitä lähemmäs emättimen seinämää klitoris pääsee seksin aikana, sitä todennäköisempää on, että nainen saa orgasmin.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että seksiasennoissa kannattaa keskittyä niihin, jotka stimuloivat emättimen seinämää, mikä on hyvä uutinen lähetyssaarnaaja-asennon ystäville – lempiasentosi ei ole kenties villein kaikista, mutta voit hyvinkin saada orgasmeja muita useammin.
She Knowsin mukaan tutkijat viittasivat eurooppalaistutkimukseen, jossa seksiä harrastavista pareista otettiin magneettikuvat ja näin todettiin, että eri seksiasennot voivat stimuloida emättimen seinämiä erilaisin – ja tehokkaimmin – tavoin.
Takaapäin-asennon, doggy stylen, ei havaittu stimuloivan emättimen seinämää läheskään niin paljoa kuin edestäpäin tapahtunut yhdyntä, kuten lähetyssaarnaaja tai nainen päällä -asennoissa.
”Jos nainen haluaa saavuttaa vaginaorgasmin, vaikuttaa se olevan onnistuneempaa, jos emättimen etuseinämää stimuloidaan enemmän”, Mayo Clinicin tohtori Jason Siegel kertoi.
Tämän lisäksi tutkimuksessa todettiin, että emättimen seinämän stimulaatiota ajatellen paras kulma peniksen työntämiseen naisen emättimeen on 30-45 astetta.
Voit lukea lisää tutkimuksesta täältä.
Uutisoimme myös aiemmin siitä, kuinka tutkimus selvitti miesten teeskentelevän orgasmejaan jopa naisia enemmän. Voit lukea artikkelin tästä tutkimuksesta täältä.
Lähde: She Knows
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Laita sitruunankuoret kantapäihisi yön ajaksi: Lue millaiset vaikutukset sillä on
- Tämä on kehosi pahin bakteeripesäke – 18 kertaa enemmän pöpöjä kuin WC-istuimessa
- 15 varmaa merkkiä siitä, että tapaamasi mies viilaa sinua linssiin
- Jopa 37 % ihmisistä pitää kumppanilta tämän asian salassa
- Tee nämä 7 asiaa, jos miehesi katselee usein muita naisia
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Älä koskaan nappaa tätä hotellin aamiaispöydästä, jos et halua ottaa ällöttävää riskiä
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- Laita pala saippuaa jokaiseen huoneeseen – tämä hyöty siitä on
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa
- 6-vuotias kuoli jättäen matolle sinisen läikän: Äidin sydäntä riipaiseva tarina
- Älä käytä tätä väriä – tekee sinusta epäviehättävän muiden mielestä
- Nainen: Älä tee näitä 20 mokaa treffeillä, tai mies menettää kiinnostuksen