Nainen, näin usein rintaliivit tulisi pestä – asiantuntijat jakoivat rintsikkavinkkejä

Oikeanlaisesta säilytystavasta oikeaan kokoon, rintaliivien käyttöön on saatavilla monenlaisia vinkkejä.
Moni nainen saattaa käyttää rintaliivejä, jotka eivät ole oikean kokoisia, pestä omansa liian harvoin – tai väärällä tavalla – tai säilyttää niitä tavoilla, jotka eivät tee hyvää rintsikoille. Onneksi on olemassa asiantuntijoita, joiden neuvoilla näiltä virheiltä voi jatkossa välttyä.
Alusvaatemerkki Rigby & Pellerin New Yorkin Fifth Avenuella toimivan myymäläpäällikkö Candece Etafon mukaan esimerkiksi rintaliivit pitäisi pestä aina joka kolmannen käyttökerran jälkeen, ja näiden käyttökertojen ei pitäisi koskaan olla peräkkäisiä.
”Venytät niitä. Tekisitkö samoin lempikengillesi? Lempifarkuillesi? Et”, Etafo sanoi HuffPostille.
Eli siis kuten muiden vaatteiden kohdalla, pitäisi myös rintaliivejä vuorotella. Moni nainen saattaa myös pestä rintsikkansa väärin, sillä konepesu ei ole suositeltavaa.
”Ihanteellista olisi pestä ne käsin ja käyttää alusvaatteille tarkoitettua pesuainetta. Olen kuitenkin realisti ja tiedän, että elämme kiireistä elämää, joten jos sinun täytyy käyttää konetta, on monissa uusissa koneissa käsinpesu- tai hienopesuohjelma. Sulje rintaliivien hakaset ja laita ne pesupussiin. Pesun jälkeen ripusta ne kuivumaan. Alusvaatteille tarkoitetun pesuaineen käytössä tärkeää on se, että siinä on ainesosia, jotka auttavat kangasta ja rintiliivien ympärysosaa palautumaan ennalleen”, Etafo neuvoi.
Rintaliivejä säilytetään väärin eikä kaikkia käytetä
Monilla naisilla löytyy vaatekaappien kätköistä lukuisat rintaliivit, mutta monet niistä jäävät käyttämättä. Etafon mukaan naiset käyttävät vain kaksia rintaliivejä kymmenestä omistamastaan.
”Ihanteellista olisi omistaa 7-10, joita käyttää säännöllisesti. Siihen sisältyy olkaimettomat liivit, urheiluliivit ja mukautettavat liivit”, hän listasi.
Rintaliivejä usein säilytetään hieman miten sattuu; yksi saattaa tunkea ne täyteen alusvaatelaatikkoon, toisella ne roikkuvat oven kahvassa. Kukin toimii tavallaan, mutta jos haluaa rintaliivien kestävän käytössä pidempään, on niiden säilytykseen kiinnitettävä huomiota.
Katie Thacker Boux Avenuelta kertoi HuffPost UK:lle, että asiakkaita usein neuvotaan säilyttämään rintaliivit laatikossa, joka on tarpeeksi suuri, ettei liivejä tarvitse taitella ja ne voivat jokainen olla siellä tasaisesti. Tämä on etenkin kaarituellisten ja muotoiltujen sekä topattujen liivien kohdalla tärkeää, koska se auttaa niitä säilyttämään muotonsa.
Jos haluaa varmistaa, että rintaliivien kupit pysyvät muodossaan, voi kuppien sisään laittaa sukkaparin tai alushousut säilytyksen ajaksi tai säilyttää rintaliivit toisensa sisällä peräkkäin. Toppaamattomat tai ’cut and sew’ -tyylin liivit voi säilyttää huolettomammin, kun taas silkkiset tai pitsiset pitäisi laskostaa käännettynä laatikkoon, jotta herkkä materiaali ei vaurioidu.
Koko kannattaa tarkistaa säännöllisesti
HuffPost huomauttaa, että naisilla saattaa olla virheellinen käsitys rintaliiviensä oikeasta koosta, ja lisäksi koko myös muuttuu elämän aikana. Etafo kertoikin HuffPostille, että omat mittansa pitäisi tarkistuttaa alusvaateasiantuntijalla 6-8 kuukauden välein.
Etafo myös muistutti, ettei olkainten pitäisi koskaan pureutua olkapäihisi – koostasi huolimatta – ja jos näin käy, tarvitset pehmikkeet. Hän lisäsi, että ei haittaa, jos toinen rintaliivien kupeista täyttyy vähemmän kuin toinen, sillä kaikilla toinen rinta on toista hieman suurempi.
”Vaikka toisella puolella olisi pieni väli tai hieman tilaa, ei sitä huomaa vaatteiden läpi”, Etafo lohdutteli.
Rintaliiviasiantuntijan mukaan on myös tärkeää pitää hyvää huolta omista liiveistään. Oikeanlaisten liivien käyttäminen voi muuttaa koko ilmettäsi ja omaa oloasi, mutta silti ne eivät saa kaipaamaansa hoitoa.
”Rintaliiveille täytyy antaa samanlaista hellää huolenpitoa kuin annat muillekin vaatteillesi”, Etafo muistutti.
Voit lukea lisää Etafon vinkkejä täältä.
Tiesitkö sinä, kuinka usein rintaliivit pitäisi pestä ja millä tavoin? Kommentoi alla!
Lähde: HuffPost ja HuffPost UK
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä