Näin virkistyt ilman kofeiinia – Tässä 8 erilaista keinoa
Kofeiini virkistää, mutta voit virkistyä muillakin tavoilla. Jos et pidä kahvista tai muista kofeiinia sisältävistä asioista, ei sinun silti tarvitse olla väsynyt.
PureWow on kerännyt kokoon erilaisia tapoja, joilla voidaan virkistyä. Yksikään niistä ei liity kofeiiniin. Niistä jokainen on luonnollinen tapa virkistyä. Keinoja saatiin kerättyä kahdeksan kappaletta. Kokeile niitä, jos nyt tunnet itsesi väsyneeksi.
1. Tee virkistävä soittolista
Uskotko, että musiikki saa olosi tuntumaan paremmalta? Missourin yliopistolla tehdyn tutkimuksen mukaan se todellakin tekee niin. Siksi kannattaakin tehdä valmiiksi itselle sopiva soittolista. Kun väsymys iskee, sitä kuuntelemalla voi jopa virkistyä.
2. Pureskele piparminttua
Esimerkiksi purukumissa on piparminttua, jonka pureskelu voi virkistää. On tutkittu, että piparmintun syöminen nostaa mielialaa ja tekee energisemmäksi.
3. Laita valot päälle
Tämä auttaa silloin, kun ulkona on hämärää tai pimeää. Kun käyt ulkona, se virkistää, joista yksi syy on valo. Voit virkistyä myös sisätiloissa valon avulla. Jotta virkistyisit oikein kunnolla, hanki kirkasvalolamppu, joka taatusti auttaa sinua virkistymään. Tai laita ainakin valot päälle, jos sisällä on hämärää.
4. Huolehdi, ettet kärsi nestevajeesta
Jos et juo tarpeeksi vettä, se aiheuttaa monia erilaisia oireita, joista uutisoitiin jo tänään aiemmin. Jos kaipaat veteen jotain makua, laita sen sekaan sitruunaa. Samalla saat sitruunasta monia terveyteen vaikuttavia tekijöitä. Se saa esimerkiksi pidettyä kehosi emästasapainossa. Jos se menee enemmän happaman puolelle, voi silloin kärsiä energiavajeesta.
5. Syö terveellinen välipala
Kun on aika syödä välipalaa, ei kannata syödä karkkia tai muuta sokeripitoista tai epäterveellistä. Kun syöt jotain terveellisempää, ne eivät ainakaan saa sinua väsyneemmäksi kuten sokeriset välipalat voivat tehdä.
6. Kokeile hieroa korviasi
Se voi kuulostaa vähän oudolta, että väsymyksen iskiessä kannattaa hieroa korvia. Mutta se todellakin voi virkistää sinua. Sitä on käytetty jo vuosisatojen ajan kiinalaisessa lääketieteessä. Ainakin se tuntuu mukavalta, jos se ei virkistä.
7. Ota nokoset keskellä päivää
Jos sinua nukuttaa keskellä päivää, jos mahdollista, niin voithan ottaa pienet nokoset. Tässä ei kuitenkaan tarkoiteta kovin pitkiä unia, koska jo 10 minuutin tirsat virkistävät. Kannattaa nukkua valoisassa eli pitää esimerkiksi huoneessa olevat verhot auki. Valoisassa on helpompi herätä jatkamaan päivän askareita.
8. Ota kylmä suihku
Kylmä virkistää, mutta ei sinun tarvitse käydä aamuisin sentään vain jääkylmässä suihkussa. Lopeta vaikka suihkussa käynti sellaiseen.
Lähde: PureWow
LUE MYÖS:
- Miehet kertovat rehellisesti, miksi ovat sinkkuja – samat teemat toistuvat vastauksissa
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- Monet naiset kokevat miesten kanssa ystävystymisen helpommaksi – nämä 11 syytä selittävät miksi
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- Unohdatko muiden nimet helposti? Tämä simppeli keino auttaa jatkossa
- Varmista sähkökiukaan turvallisuus ennen joulua – näihin merkkeihin kannattaa puuttua heti
- Miksi itkukohtauksen jälkeen iskee usein kova päänsärky? Syy on yllättävän looginen
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Miehet kertovat rehellisesti, miksi ovat sinkkuja – samat teemat toistuvat vastauksissa
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi