Näihin karmeisiin vieraisiin törmää useimmissa häissä: varmista ettet tee samoja virheitä
Kuva: Fotolia
Häät ovat yksi elämän hienoimmista juhlista, mutta joissakin tapauksissa käy valitettavasti niin, että joku tai jotkut vieraista tekevät kaikkensa pilatakseen tunnelman tuona päivänä.
Toki suurin osa vieraista käyttäytyy rauhallisesti ja kunnioittavasti, mutta nämä Metro-sivuston listaamat kymmenen tapausta ovat sellaisia vieraita, joita kukaan ei toivo häihinsä.1. Känniset vieraat
Tällaiset vieraat todella ottavat kaiken irti ilmaisista hääjuomista, tai sitten he käyvät ottamassa huikkaa omasta taskumatistaan nurkan takana. Aluksi he ovat hilpeällä tuulella ja saattavat piristää tunnelmaa, mutta illan kuluessa he alkavat ärsyttää muita vieraita ja löytyvät seuraavana aamuna nukkumasta joko vessasta tai puskasta.2. Arvostelevat vieraat
Nämä vieraat tunnistaa helposti siitä, että he pyörittelevät silmiään ja arvostelevat äänekkäästi häiden koristelua, ruokaa ja kaikkea muutakin häihin liittyvää. Tällaisten vieraiden kohdalla alkaa helposti miettiä, miksi heidät kutsui mukaan alun perinkään.3. Entinen kumppani
Eksän kutsuminen häihin voi vaikuttaa hyvältä tavalta osoittaa, että erositte ystävinä, mutta todennäköisesti odotettavissa on paljon epämukavia hiljaisuuksia, kun eksäsi kertoo muille, miten tuntee hääparin.4. Huomionhakuiset vieraat
Näille vieraille ei riitä, että heidät on kutsuttu mukavaan tapahtumaan, johon saa pukeutua hyvin ja jossa saa pitää hauskaa. He tarvitsevat enemmän. Tällainen vieras tekee mitä vain tulevansa huomatuksi, oli kyse sitten hyvin näyttävästä ihastumisesta toiseen vieraaseen, toisten tönimisestä hääkimpun nappaamiseksi tai odottamattoman puheen pitämisestä.5. Vieraat, joita et tunne
Huomaat nämä hyvin pukeutuneet vieraat, mutta sinulla ei ole aavistustakaan siitä, keitä he ovat. Vaikuttaisi siltä, että vanhempasi ovat jollakin kumman keinolla livauttaneet heille kutsun, ja vaikka et tiedä edes heidän nimiään, olette ilmeisesti olleet erottamattomia lapsina. Nämä vieraat poistuvat aikaisin ja kirjoittavat kumppanisi nimen väärin onnittelukorttiin.6. Uteliaat vieraat
Nämä vieraat pörräävät ympäriinsä kärpäsen lailla ja tenttaavat kaikilta vierailta, milloin he ovat menossa naimisiin, kuinka heidän parisuhteensa voi tai kuka on juuri eronnut tai joutunut jätetyksi. Tällainen vieras kuvittelee olevansa hyvä saattamaan uusia pareja yhteen, mutta todellisuudessa hän on vain ärsyttävän utelias.7. Katkera sinkkuvieras
Tämä raukka on jätetty äskettäin ja joutunut saapumaan häihin yksinään. Hän haluaa kaikkien tietävän, että rakkaus ei kestä ja että kaikki avioliitot ovat tuhoon tuomittuja. Todennäköisesti heidät tavataan itkemästä kakkuunsa iltakymmeneen mennessä.8. Huono tanssija
Tällainen vieras on hyvin koominen, sillä hän luulee näyttävänsä tanssilattialla ballerinalta, mutta todellisuudessa he tömistelevät ympäriinsä käsivarret vispaten. Rytmistä ei ole tietoakaan ja vielä vähemmän oikeista lyriikoista. Lisäksi hiki lentää ympäriinsä. Kamalaa katsottavaa.9. Alipukeutunut vieras
Ilmeisesti kyseiseltä vieraalta on jäänyt lukematta häiden pukukoodi, joten hän ilmestyy paikalle rennoissa oleskeluvaatteissa.10. Kilpaileva vieras
Usein häistä löytyy se yksi ärsyttävä vieras, jonka on huomautettava joka käänteessä, miten hänen häänsä olivat monella tapaa paremmat kuin sinun. Kyseessä voi olla sarkastinen huomautus viinistä tai juhlapaikasta – tavoitteena on saada sinut tuntemaan, että hääsi ovat kakkosluokkaa hänen häihinsä verrattuna. Lähde: MetroLUE MYÖS:
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi