Liikuttava video: Sulhanen tanssii ALS-tautia sairastavan äitinsä kanssa
Koskettava hetki liikutti häävieraita samoin kuin videon myötä ihmisiä ympäri maailman.
Luke Rheault sai tietää vuosi ennen häitään äitinsä sairastavan ALS-tautia. Häissään hän oli ajatellut tanssia erityistanssin sairauden takia pyörätuoliin joutuneen äitinsä kanssa, mutta kappaleen alkaessa soida, jokin ei tuntunut oikealta. Suloisena eleenä Rheault meni polvilleen päästäkseen lähemmäs äitiään ja kaikki oli täydellisen oikein. ”Muistan kuinka epämukavalta tuntui seistä hänen vierellään tanssin ensimmäiset hetket – se ei tuntunut normaalilta ja silloin menin polvilleni ja tanssin hänen kanssaan. Minulla ei ollu mitään käsitystä, minkälainen vaikutus sillä oli kaikkiin ennen kuin he kertoivat minulle”, hän sanoi. Rheault kertoi, kuinka siinä hetkessä muulla ei ollut väliä kuin saada äiti tuntemaan olonsa erityiseksi, joten hän teki parhaansa, hymyili äidilleen ja pyöritti häntä hitaasti ympyrää. ”En muista missään vaiheessa häissä ajattelleeni, että nämä voisivat olla yksiä viimeisimpiä hetkiä äitini kanssa. Tein vain sen, mikä tuntui siinä hetkessä oikealla ja olen todella iloinen, että tein niin, koska se on muisto, joka on tehnyt tehtävänsä”, Rheault kertoi. Rheaultin ja hänen vaimonsa Kristeenan häitä tanssittiin marraskuussa 2008 ja seuraavan vuoden syyskuussa Rheualtin äiti nukkui pois. Rheaultin vaimo julkaisi tämän vuoden maaliskuussa videon tanssista YouTubessa ja kertoi sen yhteydessä, ettei häissä ollut yhtään kuivaa silmäparia. Yli miljoona katselu kerännyt video on kaunis muisto pojan ja äidin erityisestä hetkestä ja video on koskettanut myös sitä katsoneita. Lähde: Good HousekeepingLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Pyöriikö kolmenkympin kriisi mielessä? 8 syytä, miksi sille ei ole syytä
- Varoitus: nämä iskurepliikit todellakin aiheuttavat myötähäpeää
- Ero voi tuoda mukanaan paljon hyviä asioita – tässä 8 niistä
- Moni nainen sortuu samaan virheeseen heti kun hiukset alkavat harmaantua
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen