Lanteet keinumaan: Tällaisilla tanssiliikkeillä näytät viehättävältä, toteaa tutkimus
Olipa kyse sitten hetken huvista tai pidempi aikaisesta suhteesta, hyödyntävät monet sinkut yökerhoja sekä baareja kumppania etsiessään, ja etenkin tanssilattialla koettavat kiinnittää kiinnostavan henkilön huomion.
The Independentin mukaan tutkimus on selvittänyt, minkälaisella tavalla naisten kannattaa tanssia, jos tarkoituksena on näyttää viehättävältä ja seksikkäältä mahdollisen kumppanin silmissä. Salaisuus on heiluttaa lantiota ja antaa liikkeen virrata vapaasti käsien ja jalkojen kautta. Northumbrian yliopiston tutkijat käyttivät 3D liikkeenkaappausta (motion capture) nauhoittaakseen 39 naista, kun he tanssivat tavallisen rytmin tahtiin. Tutkijat sitten muuttivat naisten liikkeet tietokoneella luoduiksi hahmoiksi, poistaen viitteet naisten ulkonäöistä. The Independetin mukaan 57 miestä ja 143 naista myöhemmin arvioivat näiden 39 naisen tanssityylien tanssin laadun videolta. Tutkimuksessa todettiin, että on olemassa kolme tapaa tanssia, mitkä ovat osa parhaimpia tanssityylejä: enemmän lantion liikettä, enemmän epäsymmetristä reisien liikettä ja keskitasoisesti epäsymmetrisä käsien liikettä. Tutkijoiden mukaan syyt näiden ominaisuuksien viehättävyydelle ovat se, että lantion liikutaminen on feminiinistä ja kyky liikuttaa raajoja epäsymmetrisesti (eli toisistaan riippumatta) voi olla osoitus hyvin kehittyneestä liikkeen kontrollista.Tutkijat julkaisivat myös videon siitä, miltä hyvä tapa tanssia näyttää:
Vastaavasti taas alla oleva video näyttää, miten ei kannattaisi tanssia:
The Independentin mukaan tutkijat keskittyivät naisten tanssiliikkeisiin, koska miehistä on tehty vastaava tutkimus vuonna 2014. Silloin tutkimuksessa selvisi, että suuret, vaihtelevat pään, niskan ja vartalon liikkeet tekivät miehestä viehättävämmän ja samoin vaikutti oikean polven taivuttaminen ja kääntely. Voit lukea lisää tutkimuksesta täällä. Lähde: The IndependentLUE MYÖS:
- Kodin yllättävä sähkösyöppö voi maksaa satoja euroja talvessa – tarkista tämä asetus ennen pakkasia
- Luteita voi saada muualtakin kuin hotellista – yksi helppo varotoimi voi säästää suurelta riesalta
- Miksi osa koirista on muita aggressiivisempia? Suomalaistutkimuksen tulos kääntää katseen omistajaan
- Vanhempien luona aikuinenkin voi muuttua kiukuttelevaksi teiniksi – tästä se johtuu
- Vanhempien tavallinen tapa voi lietsoa katkeruutta sisarusten välille – seuraukset voivat näkyä vielä aikuisena
- Vatsarasvasta tehtiin ikävä havainto – naisilla tulokset olivat erityisen huolestuttavia
- Tämä lause kuulostaa pahalta, mutta voi olla parasta, mitä parisuhteellesi tapahtuu
- Tarkkaile näitä 9 merkkiä koirassasi syksyllä – pimeys voi vaikuttaa myös lemmikkiisi
- Jos deitti sanoo näin jo ensimmäisellä tapaamisella, miettisin toisia treffejä kahdesti
- Muistisairaus voi näkyä silmissä jo ennen muistioireita – tuore tutkimus paljasti yllättävän yhteyden
- Vuokralla asuvan kannattaa olla nyt hereillä – laki muuttaa monta tuttua käytäntöä
- Jos miehen suusta lipsahtavat nämä sanat, tiedät hänen olevan rakastumassa sinuun
- Mieti kahdesti, ennen kuin kosket näihin hotellihuoneessa – 7 yllättävän likaista paikkaa
- Sanat, jotka jokainen parisuhteessa oleva mies haluaisi kuulla – mutta ei yksinkertaisesti kehtaa pyytää
- Paksusuolisyöpä voi oireilla yllättävän arkisesti – moni erehtyy pitämään näitä merkkejä vatsavaivoina
- Suosittuja lääkkeitä käyttävän kannattaa tarkkailla vointiaan – Euroopan lääkevirasto varoittaa vakavasta riskistä
- 14 vanhaa nimeä, joihin nykyvanhemmat ovat ihastuneet – osa oli pitkään todellisia harvinaisuuksia
- Tarkista kyntesi – tällainen muutos voi viitata maksan ongelmiin
- Sujauta laakerinlehti kengän sisään aamulla – syy saa ehkä sinutkin kokeilemaan
- Tämän peseminen pyykkikoneessa voi pahimmillaan rikkoa koko koneen