Laihtua voi laiskoillakin tavoilla: 13 tapaa pudottaa painoa tehokkaasti, mutta vähällä vaivalla

Jos tuntuu siltä, että kilojen karistaminen olisi tarpeen, mutta motivaatio laihduttamiseen on omilla teillään, voi näistä vinkeistä olla apua.

Laihduttaminen ottaa aikansa ja vaatii työtä, mutta sen ei tarvitse tuntua siltä. Women’s Healthin mukaan vaikka sinulla ei olisi aikaa, rahaa tai motivaatiota lähteä salille ja tehdä itse ruokaa joka päivä – tai olet vain sohvaperuna ja ylpeä siitä – voi painoa pudottaa monilla laiskallekin sopivilla tavoilla, jotka kuitenkin ovat tehokkaita.

Kenties jokin näistä alle listatuista tavoista toimii sinulle ja saa kilot karisemaan – jos siis tunnet tarvetta laihduttaa.

1. Hyödynnä television ääressä vietetty aika

Ravitsemusterapeutti Melissa Joy Dobbins suosittelee tavaksi säästää aikaa sekä rahaa sen, että teet treenin kotona etkä salilla. Hän neuvoo pitämään käsipainot lähellä telkkaria tai tekemään askelkyykkyjä tai vatsalihaksia samalla, kun katsot lempiohjelmaasi.

”Minulla on sekä juoksumatto että crosstrainer television edessä. Voin katsoa lempiohjelmiani vain, jos käytän jompaakumpaa laitetta”, How to Lose Weight and Get Healthy Even If You’re Lazy -kirjan tehnyt Becky Clark kertoo Women’s Healthille.

2. Tee ruokaa kerralla monelle päivälle

Esimerkiksi tee sunnuntaina iso satsi ruokaa, jota voit syödä pitkin alkavaa viikkoa. Näin sinun ei tarvitse miettiä ruokaa kuin kerran viikossa.

”Minulla on tapana syödä samaa ruokaa uudelleen ja uudelleen”, Clark toteaa.

Buffalon yliopistossa tehty tutkimus totesi, että rajoittamalla ruokavaliossasi olevien ruokien monipuolisuutta ja syömällä niitä säännöllisin intervallein, kuten kerran päivässä tai kerran viikossa, voit auttaa itseäsi syömään vähemmän. Tämä johtuu siitä, että sinulla ei tee mieli syödä jotain liikaa, jos nautit sitä säännöllisesti.

3. Valitse valmiita naposteltavia tai tee ne itse valmiiksi

Välipalat kuuluvat ruokavalioon, mutta jos sinulla ei ole tapana kantaa mukanasi vaikkapa manteleita ja omenaviipaleita, etsit todennäköisesti jonkun tyydyttävän välipalan kahvilasta tai myyntiautomaatista, jolloin se ei välttämättä ole kauhean terveellinen.

Dobbins suosittelee ostamaan välipalaksi valmiiksi pakattuja naposteltavia, jotka ovat alkuperäisessä muodossaan, eli esimerkiksi kokonaisia tai valmiiksi viipaloita hedelmiä ja vihanneksia, keitettyjä kananmunia ja jogurttikuppeja. Jos koetat säästää rahaa, voit suunnitella ennakkoon myös välipalasi ja tehdä ne valmiiksi ennakkoon samaan tapaan kuin viikon ruoat.

”Päästyäni kaupasta kotiin pesen ja pilkon heti kukkakaalin, parsakaalin ja sellerin, jotta ne on helppo napata. Jos en tekisi näin, en söisi niitä koskaan”, Clark sanoo.

4. Pidä taukoa suupalojen välissä

Women’s Healthin mukaan tämän tavan oppimisessa voi mennä hetki, mutta jos ravitsemusterapeutti Marisa Moore kehottaa laittamaan haarukan tai lusikan pois kädestäsi jokaisen suupalan välissä, mikä hidastaa syömistä ja voi auttaa sinua syömään vähemmän kaloreita. Moore myös kehottaa pureskelemaan ruoan kunnolla, mitä tukee myös tutkimustulos Kiinasta: Harbin Medical Universityn tutkimuksessa 40 kertaa ruokaansa pureskelleet söivät vähemmän kaloreita kuin he, jotka pureskelivat ruokaansa vain 15 kertaa.

Mooren mukaan voit saada vatsasi täyttymään nopeammin myös juomalla vettä ennen ateriaa.

”Tämä simppeli tapa pitää huolta nestetasapainostasi sekä voi auttaa sinua syömään vähemmän kaloreita aterialla”, hän toteaa.

5. Herkuttele popcornilla

Women’s Healthin mukaan tämä monien lempparileffaeväs omaa yllättäviä laihdutushyötyjä. Journal of the American Dietic Associationissa julkaistun tutkimuksen mukaan popcornia syövät saavat 250 prosenttia enemmän täysjyvää ja noin 22 prosenttia enemmän kuitua kuin he, jotka eivät syö tätä vähäkalorista naposteltavaa.

Laihduttamisen kannalta tämä tarkoittaa siis sitä, että kuitu ja täysjyvä estävät jyrkkiä verensokerin tason nousuja sekä laskuja, joten tunnet olosi kylläiseksi pidempään kuin jos napostelisivat vaikkapa sipsejä tai keksiä.

Muista vain valita vähärasvainen ja -suolainen versio popcornista.

6. Pelaa videopelejä

Videopelien pelaaminen on hauska tapa viettää aikaa ikään tai sukupuoleen katsomatta ja nykypäivänä tätä harrastusta voi käyttää myös apuna kilojen karistamisessa. Saatavilla on monenlaisia pelejä, joita pelatessa tulee liikkuneeksi tai saa vain sykkeen kohoamaan.

Tätä on myös tutkittu ainakin Brigham Youngin yliopistossa, jonka tutkimuksessa havaittiin 11-13-vuotiaiden (middle school iässä olevat) koululaisten saavuttaneen aktiivisuusvaatimukset (60 minuuttia päivässä lapsille ja 150 minuuttia viikossa aikuisille) pelaamalla aktiivisia videpelejä, jotka vaativat eniten liikettä, kuten Wii:n nyrkkeilypeli tai Playstationin Dance Dance Revolution -tanssipeli.

Archives of Pediatrics & Adolescent Medicine -lehdessä ilmestyneessä tutkimuksessa perehdyttiin 39 eri vartalotyypin lapsen energiakulutukseen. Tutkijat havaitsivat, että lapset polttivat 4-6,7 kilokaloria minuutissa pelaamalla aktiivisia videopeljä, kun taas he polttivat 4,4 kilokaloria minuutissa kävelemällä juoksumatolla 4,8 km/h vauhdilla.

7. Ujuta liikuntaa päivääsi

Jos aikatauluisi on niin täynnä, ettei treenille ole aikaa, etsi tapoja sisällyttää lisää liikettä päivääsi muilla tavoilla läpi päivän. Esimerkiksi jos et voi yhdellä kertaa kuntoilla, koeta hajauttaa se vaikkapa kolmeen 10 minuutin osaan pitkin päivää. Women’s Healthin mukana voit myös turvautua askelmittarin apuun, jotta pystyt seuraamaan kuinka paljon liikut päivän aikana ja haastamaan itsesi lisäämään jokaiseen päivään esimerkiksi sata askelta enemmän kuin otit edellisenä päivänä.

Helppo tapa lisätä liikunnan määrää on hyödyntää portaita. Esimerkiksi jos työpaikallasi on useampi kerros, nouse työpisteeltäsi ja käy parin tunnin, ellei jopa tunnin välein pieni kävelylenkki pitkin rakennusta ja hissin sijaan käytä portaita. Jos asut kerrostalossa, voit hyödyntää myös kotitalosi portaita ja lisätä näin liikuntaa.

8. Nuku kunnolla

Tätä laiskemmaksi ei varmaan voi laihduttamista tehdä: nuku enemmän. Kanadalaistutkijat havaitsivat kuusi vuotta kestäneessä tutkimuksessa kytköksen unirytmin ja ylipainon väliltä: 5-6 tuntia yössä nukkuneilla paino nousi kaksi kiloa enemmän kuin heillä, jotka nukkuivat 7-8 tuntia yössä.

Women’s Healthin mukaan monissa tutkimuksissa on todettu, että univaje lisää nälkähormoni greliinin määrää, totesivat ruotsalaistutkijat univajeen myös voivan hidastaa kalorien palamisen määrää ja nopeutta. Tutkimuksen mukaan jopa yksi huonosti nukuttu yö hidastaa aineenvaihduntaa seuraavana aamuna ja vähentää kuluneiden kaloreiden määrää automaattisten tekojen, kuten hengittämisen tai ruoansulatuksen, aikana 5-20 prosenttia verrattuna sellaiseen aamuun, jota edeltää hyvin nukuttu yö.

9. Käytä huulipunaa

Ravitsemusterapeutti Sari Greavesin mukaan tässä on taustalla se, että huulipunan käyttäminen voi hillitä sinua syömästä sokerisia tai sotkevia ruokia, oska et tahdo toistuvasti korjailla ja laittaa uudelleen huulipunaasi. Tämä voi myös saada syömään hitaammin, jotta välttyisi huulipunan leviämiseltä.

10. Maksa ostokset käteisellä

Journal of Consumer Researchissa julkaistun tutkimuksen mukaan ihmiset ostavat impulsiivisesti enemmän epäterveellisiä asioita, kun he maksavat ostokset kortilla. Tutkijoiden totesivat käteisen käyttäminsn olevan psykologisesti kivuliaampaan kun näkee menettävänsä rahaa, kun taas korttimaksulla se on Women’s Healthin mukaan abstraktimpaa. Tämä voi saada hillitsemään impulsiivisia ostoja, joihin kuluisi enemmän rahaa.

11. Harjaa hampaasi

Kokeile sen vaikutusta, että harjaat hampaasi heti illallisen tai iltapalan jälkeen. Ravitsemusterapeutti Dawn Jackson Blatnerin mukaan hampaiden harjaaminen on yleensä merkki lopettaa syöminen, joten näin valmistat itseäsi vastustamaan myöhäisillan napstelua. Hammastahnan maku voi häiritä himoa herkutella jollain muulla eikä se sovi usein yhteen muiden syömisten kanssa.

12. Vaihda työasu farkkuihin

Jos työssäsi on mahdollista pukeutua myös rennommin ja käyttää farkkuja, hyödynnä sitä. Wisconsin-La Crossen yliopiston tutkimuksen mukaan farkkuja töissä käyttävät kävelevät päivän aikana 491 askelta enemmän kuin bisnesmäisesti pukeutuvat.

13.Muuta lämpötilaa viilemmäksi

Voit pitää kilot kurissa tai jopa laihtua sekä säästää lämmityskuluissa, kun pidät asuntosi hieman viileänä. Women’s Healthin mukaan brittitutkijat löysivät suoran yhteyden nostettujen sisälämpötilojen ja kasvaneiden liikalihavuusmäärien kanssa Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa.

Tutkijoiden mukaan viileämpi läpötila pakottaa kehon kuluttamaan enemmän energiaa pitääkseen ruumiinlämpöä. Tutkimuksessa selitetään, että kun kropalla on kylmä, se tuottaa ruskeaa rasvaa, joka kuluttaa energiaa luodakseen lämpöä. Valkoinen rasva sen sijaan kerryttää kaloreita ja lämpimässä ollessa kroppa luopuu ruskeasta rasvasta.

Tutkijat huomauttivat, että kun kevyesti pukeutuneet ihmiset ovat 15,5 asteen lämpöisessä huoneessa, nousee heidän energiakulutus 100-200 kcal päivässä. Vuoden aikana nuo kalorit tarkoittavat 4,5-9 kilon laihtumista. Älä kuitenkaan laita liikaa vaatetta yllesi, sillä se mitätöi viileän kodin vaikutuksen.

Löydät lisää laiskoja laihdutustapoja täältä.

Lähde: Women’s Health


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.