Näin monen seksikumppanin jälkeen sinut mielletään kevytkenkäiseksi

Kun seksikumppaneiden määrä ylittää tietyn lukeman, voi saada otsaansa siveettömän, keveytkenkäisen leiman.
Aiemmin on uutisoitu, kuinka tuore onnellisuustutkimus on paljastanut, että harrastamalla enemmän irtosuhteita voi vaikuttaa omaan onnellisuuteen. Irtosuhteiden ja seksikumppaneiden määrän kasvaessa voi kuitenkin saada otsaansa kevytkenkäisen leiman.
Superdrug Online Doctor -sivuston teettämä kysely on selvittänyt, kuinka monen seksikumppanin jälkeen ihminen mielletään siveettömäksi tai kevytkenkäiseksi. Metron mukaan kyselyyn vastasi yli 2 000 eurooppalaista ja amerikkalaista.
Tuloksissa oli maakohtaista vaihtelua
Kyselyn mukaan naiset mieltävät henkilön liian siveettömäksi, kun hänellä on ollut 15,2 seksikumppania, kun taas miesten mielestä kevytkenkäisellä on 14 seksikumppania. Jos taas seksikumppaneiden määrä on 1,9 (naiset) tai 2,3 (miehet), on ihminen kyselyyn vastanneiden mielestä seksuaalisesti liian konservatiivinen.
Maakohtaisesti lukemat vaihtelevat hieman suuremmin. Ranskalaisten, belgialaisten ja portugalilaisten mielestä 16 seksikumppanin jälkeen ihminen on kevytkenkäinen, kun taas alankomaalaisten keskuudessa tähän riittää 11 seksikumppania.
Kyselyn mukaan espanjalaiset sen sijaan mieltävät henkilön seksuaalisesti liian konservatiiviseksi, jos hänellä on vain yksi seksikumppani, kun taas itävaltalaiset ajattelevat näin seitsemän seksikumppanin kohdalla.
Kyselyssä selvitettiin myös vastaajien senhetkistä seksikumppaneiden määrää, joka naisilla oli 7 ja miehillä 6,4. Kummankin sukupuolen mielestä ihanteellinen seksikumppaneiden määrä koko elämän ajalle on 7,5, mikä on lähellä kyselyyn vastanneiden nykyistä seksikumppaneiden määrää.
Eurooppalaisten keskuudessa keskiarvo seksikumppanien määrälle oli 6,2. Kyselyn mukaan eniten seksikumppaneita on briteillä (7) ja alankomaalaisilla (6,9) ja vähiten taas italialaisilla (5,4) ja belgialaisilla (5,41).
Atlantin toisella puolen keskiverto seksikumppaneiden määrä oli yhden suurempi eurooppalaisiin verrattuna, 7,2. Eri osavaltioista eniten seksikumppaneita oli Louisianassa asuvilla (15,7) ja vähiten Utahissa asuvilla (2,6).
Kuinka paljon sitten seksikumppanien lukumäärä vaikuttaa suhderintamalla? Kysely selvitti sitäkin ja paljasti, että yhdeksän prosenttia lopettaisi erittäin todennäköisesti suhteen, jos toisella osapuolella olisi ollut liian monta seksikumppania ja 21 prosentia toimisi niin jokseenkin todennäköisesti – kolmannes suhtautui kuitenkin neutraalisti asiaan.
Voit tutustua kyselyn tuloksiin lisää täällä.
Superdrug Online Doctor -sivusto on aiemmin selvittänyt ihmisten seksiin liittyviä pelkoja ja voit lukea siitä julkaistun artikkelin täältä.
Lähde: Metro
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?