Kynsilakoista voi imeytyä haitallista kemikaalia naisten kehoihin – voi häiritä hormonitoimintaa

Kynsilakassa oleva ainesosa voi häiritä hormonitoimintaa imeytyessään kehoon.
Duke Universityn ja Environmental Working Groupin (EWG) tutkijoiden yhteistutkimus on löytänyt mahdollisesti hormonitoimintaa häiritsevän kemikaalin monista suosituista kynsilakoista. Tätä kemikaalia on löytynyt myös kynsilakkoja käyttäneistä naisista.
Kyseinen kemikaali on triphenyl phosphate (TPHP), jota käytetään tekemään tuotteista joustavampia ja kestävämpiä. Yahoo! Healthin mukaan sitä käytetään myös esimerkiksi palonestoaineena huonekaluissa.
Useissa tutkimuksissa on selvinnyt, että altistuminen TPHP:lle häiritsee hormonitoimintaa. Lisäksi eläintutkimuksissa todettiin, että TPHP:lle altistuminen aiheutti lisääntymis- ja kehitysongelmia.
Yahoo! Healthin mukaan aiemmissa tutkimuksissa on selvinnyt, että hormonitoimintaa häiritsevät kemikaalit voivat vaikuttaa muun muassa hedelmällisyyteen, hormoneihin liittyviin syöpiin (kuten rintasyöpä), neurologisiin vaivoihin, diabetekseen ja jopa liikalihavuuteen.
Seitsenkertainen kasvu
Duke Universityn ja EWG:n yhteistutkimukseen osallistui 26 naista, jotka lakkasivat kyntensä, ja 2-6 tuntia myöhemmin heistä 24 osallistujalla todettiin hieman korkeammat DPHP-tasot virtsassa. TPHP metaboloituu DPHP:ksi.
10-14 tuntia kynsien lakkaamisen jälkeen DPHP-tasot olivat nousseet kaikilla osallistujilla keskimäärin seitsenkertaisesti. Yahoo! Healthin mukaan tämä kertoo siitä, että TPHP:ta oli päässyt lisää naisten kehoihin ja metaboloitunut DPHP:ksi.
Jokaisella on kehossaan jonkin verran TPHP:ta, mutta tutkimusta tehneen Duke Universityn tutkija Kate Hoffmanin mukaan kynsilakkaa käyttäneistä naisista löydetyt tasot olivat merkittävästi korkeammat kuin yleensä väestöllä on.
EWG:n tutkija Johanna Congletonin mukaan kynsilakka voi olla merkittävä lähde TPHP:n lyhytaikaiselle altistumiselle sekä jatkuvan altistumisen lähde heille, jotka käyttävät kynsilakkaa säännöllisesti.
TPHP:ta tunnettujen merkkien kynsilakoissa
Tutkijat kävivät läpi yli 3 000 kynsilakkaa EWG:n Skin Deep -tietokannasta ja huomasivat TPHP:n olevan listattuna noin 1 500 kynsilakan etiketeissä, kuten Essien, Revlonin ja Maybellinen lakoissa. Testattavana oli myös useita lakkamerkkejä, joissa oli TPHP:tä, mutta sitä ei mainittu ainesosien seassa.
”TPHP:tä voi olla vaikea välttää kynsilakoissa. Uskomme löydöstemme voivan aliarvioida kynsilakkojen määrän, missä sitä on”, Hoffman sanoi.
Tutkimuksessa selvisi myös, että TPHP-tasot voivat olla korkeammat kirkkaissa kynsilakoissa.
”Kirkasta kynsilakkaa käytetään usein alus- tai päällyslakkana, joten jotkut henkilöt voivat samalla altistua TPHP:lle sekä värikkäistä että kirkkaista kynsilakoista”, tutkijat totesivat tutkimuksessa, mutta huomauttivat kuitenkin tutkimuksen pienen osallistujamäärän takia, ettei löydöstä pidä tulkita liikaa.
Hoffman suosittelee kuluttajia olemaan varuillaan, mutta niin pitkälle ei hänen mukaan tarvitse mennä, että lopettaisi kynsilakkojen käytön. Jos aiot lakata kynsiäsi, Hoffman kehottaa välttämään merkkejä, joiden ainesosissa on mainittu TPHP – vaikka se ei tarkoita, etteikö kemikaalia voisi kynsilakassa olla – ja lisäksi välttämään kynsiä lakatessa kynsinauhoja ja kynttä ympäröivää ihoa mahdollisimman paljon, jotta TPHP:tä imeytyy mahdollisimman vähän.
Voit lukea lisää tutkimuksesta täältä.
Lähde: Yahoo! Health
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?