Näin hoidat kipeää kurkkua kotikonstein – lue neljä vinkkiä
Kuva: Fotolia
Kurkkukipu on tympeä oire, kun nieleminen sekä syöminen on hankalaa ja nukahtaminenkin voi tuntua vaikealta.
Jos kurkkussasi tuntuu siltä kuin sinne olisi kasvanut kaktus, voi se The Independentin mukaan kertoa siitä, että virus on päässyt elimistöösi ja aiheuttaa inflammaatiota kehossa, etenkin nielurisoissa tai kurkun limakalvolla. Kurkkukivun pitäisi mennä ohi muutamassa päivässä, mutta sillä välin oloa voi helpottaa kotikonstein. The Independent on listannut neljä vinkkiä, joiden avulla voi hoitaa kipeää kurkkua, ja suomensimme ne alle.Ota ruokalusikallinen hunajaa
The Independentin mukaan hunajaa on pitkään ylistetty luonnollisena parantavana aineena, koska sillä on antibakteerisia ominaisuuksia, jotka voivat vähentää inflammaatiota. Hunaja myös lieventää ärsytystä kurkussa, mikä auttaa nielemistä.Kurlaa kurkkua suolavedellä
Tämä ei ehkä kuulosta kovin houkuttelevalta, mutta suolavedellä kurlaaminen voi auttaa vähentämään kivuliasta turvotusta ja tappaa ei-toivottuja bakteereja. The Independentin mukaan suolavesi kannattaa tehdä niin, että sekoittaa puolikkaan teelusikallisen suolaa lasilliseen lämmintä vettä ja kurlaa sillä minuutin tai pari ajan ja pyrkii olemaan nielemättä vettä.Juo kamomillateetä
Kamomillatee voi rauhoittaa sekaisin olevaa vatsaa, mutta sen lisäksi tutkimuksissa on paljastunut, että kamomillan anti-inflammatoriset, antioksidanttiset sekä supistavat ominaisuudet voivat rauhoittaa, kun kurkkukivun ensimerkit ilmenevät. Kamomillateessä ei ole kofeiinia, joten sitä voi juoda myös juuri ennen kuin menee nukkumaan eikä se sekoita unirytmiä. The Independent vinkkaa lisäämään teen sekaan hieman hunajaa, jotta sen hoitavat vaikutukset vain kasvavat.Purista sitruunasta mehua kuumaan veteen
The Independentin mukaan jotkut juovat kuumaa sitruunavettä toivoen sen auttavat laihduttamisessa ja pitämään ihon kirkkaana, mutta se voi olla myös avainasemassa flunssaoireiden nitistämisessä. Ominaisuuksiensa ansiosta nämä sitrushedelmät luovat happaman ympäristön kurkkuun, mikä vaikeuttaa virusten ja bakteerien lisääntmyistä. Sitruunoissa on myös paljon C-vitamiinia, jonka joissakin tutkimuksissa on väitetty voivan auttaa taistelemaan flunssaa vastaan, joten jos kurkkukivun lisäksi sinulla on muita flunssan tai nuhan oireita, voi sitruunavesi olla juuri se, mikä auttaa toipumaan. Lähde: The IndependentLUE MYÖS:
- Miksi niin moni pelkää sanoa tätä kumppanilleen, vaikka seuraukset voivat olla hyvät?
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen
- 8 merkkiä siitä, että suhteellanne on hyvät edellytykset kestää läpi elämän