”Kuollut makuuhuone” on yleinen vaiva parisuhteissa – työstressi yksi suurin syy
Suomessakin ”kuollut makuuhuone” on tullut tutuksi monille pareille.
Parisuhteissa tulee toisinaan kausia, jolloin seksielämä hiipuu. ”Kuollut makuuhuone” -termi kuvaa parisuhdetta, joka on ollut pidemmän aikaa seksitön – kuukausista jopa vuosiin.
Women’s Healthin mukaan ”kuolleet makuuhuoneet” ovat todella yleisiä. Reddit-sivustolla on jopa omistettu oma keskusteluosio aiheelle, missä ihmiset avautuvat omista tilanteistaan.
”Kuolleen makkarin” yleisyydestä puhuu myös tuoreen BodyLogicMD:n kyselyn tulokset. 51 prosentilla kyselyyn vastanneista (18-65-vuotiaita) oli vuoden sisään loppunut kuiva kausi, kun taas 39 prosenttia kertoi omalla kohdalla kuivan kauden kestäneen 1-5 vuotta.
Syitä kuivaan kauteen on monia, mutta kyselyn mukaan suurimmat syyt ovat työstressi (51%), painonnousu (46%) ja kommunikaation puute (41%). Myös lasten saaminen (28%), kaunat ja katkeruus (24%) ja ikääntyminen (23%) ovat aiheuttaneet kuivia kausia.
”Kuollut makuuhuone” on tullut tutuksi myös monille suomalaisille. Kerroimme aiemmin Kaalimato.comin teettämästä tutkimuksesta, jonka mukaan kymmenen prosenttia suomalaisista ei ole halunnut harrastaa seksiä kumppaninsa kanssa viimeisen vuoden aikana – lue lisää aiheesta täällä.
Voit tutustua BodyLogicMD:n kyselyn tuloksiin tarkemmin täällä.
Lähde: Women’s Health
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ystävänpäivä lähestyy – näitä asioita naiset todellisuudessa toivovat kumppaniltaan
- Yllättävän moni suomalainen tekee talvella saman virheen suihkussa – ja sitten valitetaan oireista
- Perheenäiti listaa viisi tapaa, jotka tekevät hänestä joidenkin mielestä huonon vaimon
- Kasvojen pieniinkin muutoksiin kannattaa kiinnittää huomiota – näitä ei kannata ohittaa
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Arki olisi helpompaa, jos sanoisimme nämä sanat useammin
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että raha uhkaa parisuhdetta – yksikin riittää huoleen
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Kolme helppoa tapaa tehostaa vatsarasvan palamista kävelylenkillä
- Älä anna itsesi rupsahtaa – nämä tavat pitävät sinut elinvoimaisena vielä viidenkympin jälkeenkin
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Pelkkä liikunta ei kumoa istumisen haittoja – tässä kriittinen raja, joka lisää kuolemanriskiä
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä
- Kannattaako lemmikkiä päästää viereen nukkumaan? Yksi seikka ratkaisee yllättävän paljon