Seksifantasiat ovat yleisiä, mutta valtaosa ei kuitenkaan toteuta niitä.

Suomalaisista noin viidennes (19%) on toteuttanut seksifantasioitaan, kuten kerroimme aiemmin. Seksifantasioihin kohdistuu ennakko-odotuksia, ja fantasioitaan toteuttaneilla nämä odotukset usein täyttyvät.

Kaalimato.comin teettämän tutkimuksen mukaan reilu kolmannes (36 %) suomalaisista kokee toteutetun fantasian vastanneen täysin omia ennakko-odotuksia ja 39 prosenttia ainakin osittain. 9 prosentilla ennakko-odotukset ovat jopa ylittyneet, kun taas joka kymmenes on joutunut pettymään, kun fantasia ei vastannut lainkaan odotuksia.

”Fantasia on seksuaalinen mielikuva, kunnes se toteutetaan oikeassa elämässä. Punnitessaan fantasian toteuttamisen ja ajatuksen tasolle jättämisen väliltä on hyvä tiedostaa, ettei kaikki välttämättä etene tosielämässä niin kuin oli kuvitellut”, Kaalimadon seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen sanoo.

”Fantasioihin liittyy yleensä myös toinen henkilö. On siis hyvä ottaa huomioon, että suhde tähän toiseen henkilöön saattaa muuttua fantasian toteuttamisen myötä”, hän lisää ja jatkaa:

”Fantasialla voi joskus olla myös syvempiä merkityksiä, kuten huomion tai turvallisuuden tunteen tarve. Tällaisessa tapauksessa fantasian toteuttaminen ei aina välttämättä riitä täyttämään tätä sisäistä tarvetta.”

Suosittu fantasia olikin pettymys käytännössä

Tutkimuksen mukaan eri fantasioista huonoiten ennakko-odotuksiin on vastannut yksi suosituimmisa fantasioista: kolmen kimppa. 14 prosenttia fantasian toteuttaneista kokee, että ennakko-odotukset eivät täyttyneet lainkaan.

Lavikaisen mukaan kolmen kimppa on yksi suosituimmista teemoista pornossa, ja monille muodostuu ennakko-oletuksia tilanteen etenemisestä ja osapuolien välisestä kemiasta sitä kautta.

”Todellisessa elämässä seksuaalinen kanssakäyminen kolmen tai useamman osapuolen kesken voi kuitenkin olla aivan toisenlaista kuin mitä näytellystä pornosta on käsittänyt”, seksuaaliterapeutti kertoo.

”Kyseisessä tilanteessa yhdistyvät nimittäin jokaisen henkilön omat oletukset, odotukset, halut ja tavoitteet. Todellisuus saattaa tulla pettymyksenä myös siksi, että jännitys voi tuoda mukanaan suorituspaineita”, Lavikainen selittää.

Kaksi fantasiaa ylitti odotukset

Kaalimadon mukaan parhaiten suomalaisten ennakko-odotuksia vastannut fantasia on seksi raskaana olevan naisen kanssa. Noin puolet (52 %) tämän fantasian toteuttaneista koki sen vastanneen täysin odotuksia ja kymmenellä prosentilla odotukset jopa ylittyivät.

Toiseksi eniten suitsutusta saa kymppikerho. Tämän fantasian toteutaminen on ylittänyt odotukset jopa lähes viidenneksellä sen toteuttaneista (19 %).

”Molempia fantasioita yhdistää se, että niiden taustalla on elementtejä, joita ei pystytä kuvittelemaan kunnolla edes fantasiatasolla. Kymppikerho-fantasiassa kiinnijäämisen pelko on esimerkiksi voinut tehdä tilanteesta vielä odotettua kiihottavamman”, Lavikainen sanoo.

”Raskaana olevan naisen kanssa seksiä harrastaessa voi puolestaan tulla yllätyksenä esimerkiksi se, kuinka raskaus voi saada naisen suorastaan kukoistamaan. Tämä voi välittyä naisen kasvaneena itsevarmuutena omasta kehosta”, hän lisää.

Suomalaiset ovat jakaneet Kaalimadolle fantasiakokemuksiaan, ja alta voitkin neljä tosielämän tarinaa.

”Olin 18-vuotiaana lomareissulla Espanjassa ja Tinderistä löytyikin USA:n laivaston miehiä. Tapasin miehen ja nautimme toisistamme, jonka jälkeen aloimme jakaa fantasioitamme. Kerroin, että minua kiihottaa ajatus useammasta miehestä samaan aikaan ja tapaamani mies soittaakin parille kaverilleen. Soitamme taksin hänen luokseen ja ovella odottaa pari hänen ystäväänsä. Ensin tapaamani mies ei äskeisen suorituksen jälkeen pysty uusintakierrokseen, joten päädyn kolmenkimppaan hänen kavereidensa kanssa. Kättelemme, unohdan saman tien heidän nimensä ja päädymme makuuhuoneeseen, jossa toinen panee minua takaapäin samalla kun otan toiselta suihin. Meno on nautinnollista, kun minut täytetään molemmista suunnista yhtä aikaa ja lopulta molemmat laukeavat.”
-Nainen 22 vuotta

”Olen tähän mennessä squirtannut muutamia kertoja vain yksin leikkiessä. Hiljattain squirttasin ekaa kertaa kumppanini sormittaessa minua. Olimme kumpikin hämmentyneitä ja yllättyneitä, hyvällä tavalla toki. Sänky sekä kumppani ottivat osumaa. Ajatus tapahtuneesta kiihottaa edelleen. Seuraavaa kertaa odotellessa.”
-Nainen 22 vuotta

”Kerran nuorena 16-vuotiaana tuli tyttöystävän kanssa vähän pussailtua koulun vessassa. Oltiin unohdettu ovi auki. Opettajalle tulee vessahätä ja hän avaa oven, jonka takana olemme. Hän vain sanoi nopeasti ”sori!” ja meni toiseen vessaan. Pahinta oli, että hän piti meille seuraavan tunnin ja oli nähnyt kasvoni! En ole sen jälkeen ollut koulun vessassa pussailemassa.”
-Mies 25 vuotta

”Harrastettiin ekan poikaystäväni kanssa aika äänekästä seksiä isäni asunnolla, kun vielä itsekin asuin siellä. Katsoin kellosta, että meillä on vielä aikaa leikkiä ennen muiden tuloa, joten riisuin vaatteet jättäen päälle vain minihameen ja korkeapohjaiset sandaalit. Tällä kertaa haimme jännitystä naimalla isäni sängyssä ja se seksi pysähtyikin aivan toisenlaiseen yllätykseen. Kesken touhun kuulin, että ovi kävi ja pian eteisessä seisoi hämmentynyt isä ja vielä hämmästyneempi pikkuveli. Juoksin pikkuvaatteissa tissejä peittäen omaan huoneeseen. Voi että sitä nolouden ja häpeän tunnetta. Huumorilla kyllä muistelen!”
-Nainen 32 vuotta

Kerroimme aiemmin, miksi naiset haluavat harvemmin toteuttaa fantasioitaan. Lisäksi kerroimme 4 yleisimmästä seksifantasioinnin tyylistä ja voit täältä lukea, mihin niistä sinä kuulut.

Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta BCW:n analysoimaan kyselytutkimukseen vastasi tuhat iältään 18-70-vuotiasta suomalaista. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö Bilendin M3 Paneelissa huhtikuussa 2021 ja lähtöotos on kansallisesti edustava.