Koiran omistaminen todella kannattaa – lisätodisteita karvakavereiden terveyshyödyistä

Koirat ovat paljon muutakin kuin vain halailtavia seuralaisia, sillä monet tutkimukset ovat osoittaneet koiran omistamisen tuovan mukanaan monenlaisia terveyshyötyjä.
Koirien kanssa touhuaminen alentaa stressiä sekä lapsilla että aikuisilla, alentaa astman riskiä lapsilla, ja lisäksi koiran omistaminen on yhdistetty alhaisempaan verenpaineeseen. Lisäksi tutkijat ovat havainneet, että koiranomistajat ovat aktiivisempia kuin ne, joilla ei ole koiraa.
Erään tutkimuksen mukaan koiranomistajat kävelevät päivässä keskimäärin 2 760 askelta enemmän kuin ne, joilla ei ole koiraa. Kokonaisuudessaan tuo määrä tarkoittaa noin 23 lisäminuuttia kohtuullisen tehokasta kuntoilua päivässä.
Journal of Epidemiology and Community Health -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa kerrotaan, että koirien omistajat ovat paljon aktiivisempia kuin muut myös talvisin. Tutkimuksessa tarkasteltiin 3 123 osallistujaa, jotka olivat 49-92-vuotiaita.
Lähes 20 prosentilla osallistujista oli koira, ja he kaikki pitivät askelmittaria mukanaan viikon ajan liikkeidensä seuraamiseksi. Tutkijat havaitsivat, että ne osallistujat, joilla ei ollut koiraa, liikkuivat keskimäärin noin 30 minuuttia vähemmän päivittäin kuin ne, jotka ulkoiluttivat koiriaan.
Kaikki tutkimukseen osallistuneet olivat vähemmän aktiivisia lyhyinä, kylminä ja sateisina päivinä, mutta tutkijoiden mukaan koiranomistajat olivat muita aktiivisempia niinäkin päivinä, jolloin sää oli huono. Koiranomistajat liikkuivat sateisimpinakin päivinä keskimäärin 12 minuuttia enemmän kuin ilman koiraa elävät kuivimpina päivinä.
Kaiken kaikkiaan kuivimpina päivinä koiranomistajat olivat istuallaan keskimäärin 632 minuuttia, kun taas ne, joilla koiraa ei ollut, viettivät istuallaan 661 minuuttia. Tutkijoiden mukaan tulokset voivat auttaa motivoimaan ikääntyviä ihmisiä liikkumaan.
Lähde: Time
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä