Kikka!-elokuvan virallinen traileri julkaistiin – mukana kohtaus surullisen kuuluisasta haastattelusta
Legendaarisesta iskelmälaulajasta kertova elokuva saadaan valkokankaille ensi vuonna.
Odotetun Kikka!-elokuvan käänteistä on tarjolla nyt enemmän esimakua, kun elokuvan virallinen traileri on julkaistu. Ensimmäinen maistiainen elokuvasta saatiin jo kesällä.
Trailerissa Sara Mellerin näyttelemä Kikka ja Elena Leeven esittämä Kikan ystävä Paula aloittavat keikkailun. Kikka myös tapaa Martti Suosalon esittämän Junnu Vainion ja Ile Vainion, jota näyttelee Aku Hirviniemi.
Uudessa trailerissa nähdään lisäksi muun muassa pätkä kohtauksesta surullisen kuuluisasta Sabatti-ohjelmasta, jossa Kikka joutui toimittaja Tapani Ripatin ja Irwin Goodmanin arvostelemaksi. Irwinin roolissa nähdään Ville Virtanen ja Ripattina Eero Ritala.
Musiikintäytteinen Kikka!-elokuva kertoo iskelmälaulaja Kirsi Sirénin elämästä ja urasta. Elokuvan käsikirjoittaja Maarit Nissilä kiinnostui Kikan tarinasta nähtyään hänestä haastatteluita, joissa Kikka vaikutti modernilta artistilta, kun taas ihmiset hänen ympärillään vaikuttivat siltä, että heidät oli repäisty 70-luvulta/ rautaesiripun takaa.
”Tuntui, että Kikka oli aikaansa edellä ja väärin ymmärretty artisti. Muistan esiteininä ajatelleeni, että Kikan levyssä oleva seksuaalisuus oli paheellista ja että Kikasta ’ei saanut’ tykätä. Koin, että Kikka ansaitsisi, että hänen elämäänsä tarkasteltaisiin nykyajan näkökulmasta”, Nissilä sanoo elokuvan tiedotteessa.
Vuonna 2005 ajasta ikuisuuteen siirtynyt Kikka on yhä yksi Suomen kaikkien aikojen eniten myyneistä naisartisteista. Hänet tunnetaan muun muassa kappaleista Mä haluun viihdyttää, Sukkula Venukseen, Apinamies, Tartu tiukasti hanuriin sekä Huone 105.
Jussi-palkitun Anna Paavilaisen ohjaama Kikka! saa ensi-iltansa 23. helmikuuta 2022. Alta voit katsoa elokuvan virallisen trailerin.
LUE MYÖS:
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota