Kasviruoka kiinnostaa suomalaisia: Näin moni haluaisi lisätä kasvisruoan syöntiä, paljastaa tutkimus
Niin terveyden kuin ympäristön kannalta olisi hyvästä vähentää lihansyöntiä.
”Ruokavalion muokkaaminen kasvispainotteisemmaksi kannattaa, sillä se edistää terveyttä ja lisäksi se on ympäristöteko”, Terveystalon johtava ravitsemusterapeutti Mikko Rintakin kertoi alkuvuodesta.
Suomalaisten ruokavalio on varsin lihapitoista, ja WEGANin teettämän tutkimuksen mukaan kasvissyöjiä ja vegaaneja on väestöstä vain noin joka kymmenes. Kasvisruoan syöminen kuitenkin kiinnostaa enemmistöä suomalaisista.
Taloustutkimuksella teetetystä tutkimuksesta selvisi, että 54 prosenttia suomalaisista haluaisi lisätä kasvipohjaisen ruoan osuutta ruokavaliossaan. Vajaa kolmannes (30 %) sen sijaan ei haluaisi ja 16 prosenttia on joko kasvissyöjiä, vegaaneja tai eivät osaa sanoa kantaansa.
”Tutkimus osoittaa, että kasvissyönti ei ole millään tavalla äijämäisyyden vastakohta, sillä miehissä on lähes yhtä paljon kasvissyönnin lisäämisen kannattajia kuin naisissa”, Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Juho Rahkonen toteaa tuloksista.
Tutkimuksen mukaan erityisen paljon kasvissyönti, esimerkiksi vegaaniset pikaruuat, kiinnostavat nuoria. Alle 25-vuotiaista lähes 80 prosenttia on kiinnostunut syömään vegaanista ruokaa, jos sitä olisi helposti saatavilla esimerkiksi pikaruokana.
Kerroimme aiemmin, millaisia hyötyjä voit saada, jos pidät useammin lihattomia päiviä. Lisäksi kerroimme, miten vältät kasvissyönnin yleisimmät sudenkuopat.
Taloustutkimuksen toteuttamaan tutkimukseen osallistui 1 100 henkilöä 23.-26.7.2021 ja kysely tehtiin internetpaneelissa. Otos edustaa Suomen väestöä (15 vuotta täyttäneet): tulokset painotettiin iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan väestötilastoja vastaaviksi. Virhemarginaali on noin 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haluatko vahvemmat hiukset ja kynnet? Lisää nämä 7 biotiinipitoista ruokaa lautaselle
- Mitä tarkoittaa, jos näet unta ihmisestä, jota et tunne? Tulkinta voi yllättää
- Näistä merkeistä tunnistat kontrolloivan kumppanin – 9 varoitusmerkkiä
- Kesälläkin vesi kannattaa juoda ennemmin kuumana – tässä 12 syytä miksi
- Odottamaton syy voi pysäyttää käsimatkatavarat turvatarkastuksessa – näin vältät viivästyksen
- Jos uni ei ota tullakseen, ota lusikallinen tätä herkkua
- Mitä naiset arvostavat miehissä? Tältä näyttää 20 ominaisuuden lista
- Helteellä kuuma suihku voi olla kylmää tehokkaampi viilentäjä
- Miksi lentotila on yhä pakollinen? Taustalla ei ole niinkään onnettomuusriski
- Mikä naisten välisessä seksissä viehättää? Naiset kertovat rehellisesti fantasioistaan
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Kolesteroliarvot koholla? Näin saat arvot laskemaan jo muutamassa viikossa
- Tärkeä taito uhkaa jäädä nykyajan lapsilta oppimatta – tässä moni vanhempi tekee virheen
- Nämä 12 asiaa kertovat, oletko hyvä kumppani