Kärsitkö sinä ”introvertin krapulasta”? Tästä siinä on kyse

Jos kaipaat omaa rauhaa oltuasi sitä ennen jonkin aikaa sosiaalinen, ei siinä ole mitään outoa.
Sosiaaliset tilanteet voivat olla uuvuttavia ja esimerkiksi vietettyä illan juhlissa kavereiden kanssa, voi seuraava päivä kulua täysin omasta rauhasta nauttien. Jos tämä kuulostaa tutulta, saatat sinäkin kärsiä ”introvertin krapulasta”.
Introverteille suunnatussa Introvert Dear -blogissa on muutama vuosi sitten julkaistu kirjoitus siitä, mistä tässä krapulassa on kyse.
”Introverteillä on rajoittuneempi määrä energiaa käytettävissä sosiaalisiin tilanteisiin verrattuna ekstrovertteihin. Kun introvertit ylittävät energiavarauksensa, heille tulee vastaan käännekohta, jonka jälkeen ”kaikki hyvin” -olo muuttuu päinvastaiseksi. ”Introvertin krapula” on yksinkertaisesti vetäytymistä omaan itseensä, minkä aiheuttaa liiallinen stimulaatio”, Shawna Courter kirjoittaa blogissa.
Hän antaa myös aiheesta esimerkkejä, kuten: ”Jos minulle kerrotaan, että menemme tapahtumaan kahdeksi tunniksi ja vietämmekin siellä neljä tuntia, todennäköisesti kärsin sen jälkeen ”introvertin krapulasta”. Olin suunnitellut käyttäväni kahden tunnin edestä energiaa sosiaalisiin tilanteisiin ja aika tuplaantui, joten lopulta toimin alijäämällä.”
”Introvertin krapula” on Courterin mukaan melko ikävä kokemus.
”Se alkaa fyysisenä reagoimisena liialliseen stimulointiin. Korvissa saattaa soida, silmissä sumentua ja sinusta saattaa tuntua kuin alkaisit hyperventiloimaan. Ehkä kämmenesi hikoavat. Sitten tuntuu kuin mielesi sammuisi, rakentaen muureja ympärilleen kuin olisit ensin ajanut leveällä tiellä ja sitten yllättäen olet kapeassa tunnellisa. Haluat vain olla kotona, yksin, missä on hiljaista”, Courter kirjoittaa.
Courterin kirjoituksesta uutisoineen Metron mukaan tämän tueksi on myös tieteellistä tutkimusta. Yksi tutkimus osoitti, että introverteillä on jo valmiiksi paljon hermosolujen toimintaa RAS-järjestelmässä (reticular activating system) ja ovat erittäin herkkiä ulkoisille ärsykkeille, kun taas ekstroverttien kohdalla on päinvastoin.
Tämä Metron mukaan tarkoittaa sitä, että introvertit voivat tuntea liiallista stimulointia ja näin kaipaavat vetäytymistä. Erittäin herkät ihmiset kärsivät myös todennäköisemmin ahdistuksesta ja masennuksesta.
”Ainoa lääke ”introvertin krapulaan” on yksinäisyys. Ja tämän me haluaisimme ekstroverttien ystäviemme ymmärtävän”, Courter kirjoittaa.
”Ei ole kyse siitä, että emme haluaisi olla seurassanne. Emme ole poissa tolaltaan. Mikään ei ole erityisemmin pielessä. Meidän vain täytyy saada olla yksin. Tarvitsemme aikaa omassa päässämme omien ajatusten kanssa. Tarvitsemme aikaa vain hengittää ja olla”, hän lisää vinkiksi ekstroverteille.
Voit lukea Courterin kirjoituksen kokonaan täältä.
Onko ”introvertin krapula” sinulle tuttua? Miten sinä pidät huolta omasta ajasta ja rauhasta? Kommentoi alla!
Lähde: Metro
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- Kummalla puolella nukut sängyssä? Vastaus paljastaa yllättäviä asioita persoonastasi!