Jatkuuko mitaliputki? Naisleijonat taistelevat pronssista tiistai-iltana
Naisten jääkiekon MM-kisat huipentuvat tiistai-illan ja keskiviikkoaamuyön aikana.
Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue yrittää jatkaa arvokisojen mitaliputkeaan Kanadassa pelattavissa MM-kisoissa tiistai-iltana. Naisleijonat pelaavat pronssimitaleista kello 22:30 alkavassa ottelussa, jossa vastassa on Sveitsi.
Suomi päätyi pronssiotteluun hävittyään MM-välierän maanantai-iltana Yhdysvalloille. Hallitseva maailmanmestari oli ottelussa parempi maalein 3-0.
Naisleijonien hyökkääjä Tanja Niskanen totesi välierän jälkeen, että tappiosta aiheutunut harmistus käännetään nopeasti ja joukkue keskittyy tiistain koitokseen.
”Kyseessä on kuitenkin MM-mitali, että laitetaan kaikki paukut siihen. Ei jäädä nyt tätä murehtimaan liikaa ja fokus huomiseen (pronssiottelu) vaan”, Niskanen kertoo Leijonien sivuilla julkaistulla videolla.
Pronssivastus kohdattu jo kerran kisojen aikana
Naisleijonat on ollut mitaleilla arvokisoissa vuodesta 2017 lähtien: vuoden 2017 MM-kisoissa ja vuoden 2018 olympialaisissa Suomi voitti pronssia, kun taas kotikisoista vuonna 2019 Suomeen jäi MM-hopea. Vuonna 2020 MM-kisat jäivät pelaamatta koronavirustilanteen takia.
MM-kisojen ensikertalainen Julia Liikala tietää keinot, miten mitaliputki saa jatkoa.
”Hyödynnetään maalipaikat ja luistellaan ja pelataan kovaa, omaa peliä, niin hoidetaan vielä mitali Suomeen”, hyökkääjä kertoo Leijonien sivuilla julkaistulla videolla.
Naisleijonat kohtasi illan pronssivastustaja Sveitsin aiemmin MM-kisojen alkulohkossa. Torstaina 26. elokuuta pelatussa ottelussa Naisleijonat murjoi Sveitsin maalein 6-0.
Naisleijonien pronssitaistoa voit seurata tiistai-iltana kello 22:30 alkaen TV5:llä sekä Discovery+-palvelussa. MM-finaali pelataan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kello 02:30 Suomen aikaa, ja siinä kohtaavat Yhdysvallat sekä Kanada.
Alla Naisleijonien kokoonpano illan otteluun:
Maalilla:
1 Anni Keisala
Varalla:
18 Meeri Räisänen
1. kenttä:
33 Michelle Karvinen – 77 Susanna Tapani – 16 Petra Nieminen
6 Jenni Hiirikoski – 88 Ronja Savolainen
2. kenttä:
24 Viivi Vainikka – 40 Noora Tulus – 10 Elisa Holopainen
9 Nelli Laitinen – 15 Minnamari Tuominen
3. kenttä
22 Emilia Vesa – 61 Tanja Niskanen – 27 Julia Liikala
8 Ella Viitasuo – 4 Rosa Lindstedt
4. kenttä
23 Sanni Hakala – 12 Sanni Vanhanen – 26 Sofianna Sundelin
21 Sini Karjalainen
13. hyökkääjä:
25 Jenniina Nylund
Lisätietoa Naisleijonista ja kisoista löydät täältä, kun taas kisojen viralliset sivut löydät täältä. Voit seurata Naisleijonien MM-kisojen kulkua myös Leijonien ja Suomen jääkiekkoliiton virallisella Instagram-sivulla täällä.
Päivitetty 31.8. kello 17:15: lisätty Suomen kokoonpano pronssiotteluun
LUE MYÖS:
- Miksi itkukohtauksen jälkeen iskee usein kova päänsärky? Syy on yllättävän looginen
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Myöhästytkö jatkuvasti? Tausta voi juontaa juurensa lapsuuteen
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi
- 9 hyvin pientä tapaa, jotka tuovat mielenrauhaa ja selkeyttä hektiseenkin arkeen
- Haaveiletko vauvasta? Vastaa ensin näihin kahdeksaan kysymykseen rehellisesti
- 7 merkkiä, joista voit päätellä, onko läheiselläsi alkoholiongelma
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Vaivaako kuiva iho joka talvi? Ratkaisu voi löytyä ihan muualta kuin purkeista
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia
- Nämä huomaamattomat merkit paljastavat, että kumppani yrittää manipuloida sinua syyllistämällä