Itkeekö vauvasi jatkuvasti? Tämä horoskooppimerkki saattaa olla sille syynä
Tätä horoskooppimerkkiä edustavat vauvat itkevät muita herkemmin.
Kaikki vauvat ovat keskenään erilaisia ja osa on selkeästi rauhallisempia kuin toiset. Jos sinulla on käynyt huono tuuri, saattaa vauvasi olla selkeästi muita ikätovereitaan itkuisempi.
Kyse saattaa olla monesta eri asiasta, ja itkuisuuteen voivat vaikuttaa niin fyysiset kuin henkisetkin syyt. Yksi selitys vauvasi jatkuvalle itkulle saattaa kuitenkin olla hänen horoskooppimerkkinsä.
Mikä sitten on tämä itkuisuuteen tuomittu horoskooppimerkki?
Kyseessä on kaksonen. Jos vauvasi on kaksonen, ei luvassa tule olemaan paljon rauhallisia hetkiä. Hän tekee asioista ehdottomasti mielenkiintoisia jatkuvalla uteliaisuudellaan, mutta lepohetkiä et ole juurikaan saamassa. Todennäköisesti vauvasi alkaa puhua melko aikaisessa vaiheessa ja vaikkei hän vielä osaisikaan muodostaa sanoja, hän kyllä kertoo asiansa silti! Vauva, joka on horoskooppimerkiltään kaksonen rakastaa olla muiden seurassa ja tutustuu kaikkiin nopeasti.
Hän on suloinen ja ihastuttavan älykäs, mutta hänessä on totisesti temperamenttia vaikka muille jakaa! Kun vauvasi väsähtää ja kyllästyy – mikä käy helposti – ei häntä olekaan ihan helppo saada rauhoittumaan.
Onko sinun vauvasi horoskoopiltaan kaksonen? Kuulostiko artikkeli tutulta?
Ja artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Pure Wow
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 7 merkkiä, jotka kertovat että suhde etenee liian kovaa vauhtia
- Laiskan naisen tunnistaa näistä 15 asiasta – tunnistatko itsesi?
- Tässä on suomalaisten suosikkiseksiasento – miehet ja naiset yllättävän yksimielisiä
- Näistä merkeistä tunnistat alkavan Alzheimerin taudin – varhainen vaihe voi hämätä
- Naiset myöntävät: tämä hetki paljasti, ettei suhde enää toimi
- Pyydettiinkö sinua morsiusneidoksi? Vastaa näihin kysymyksiin ennen kuin lupaudut
- Nännien stimulointi voi johtaa orgasmiin – näin se on mahdollista
- Kesä tulee – tarkista aurinkolasiesi kunto ja vältä nämä yleiset virheet
- Miksi seksi on parempaa hotellissa? Syy on yllättävän yksinkertainen
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Onko sinulla ollut reikiä hampaissa? Tutkimus paljasti jotain huolestuttavaa
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Marttojen suosittu wc-pommi testissä – korvaa jatkossa kaupan pesuaineet
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin