Itke kerran viikossa ja voit elää stressitöntä elämää, väittää tutkija

Itkeminen on tutkijan mukaan tehokkaampi tapa vähentää stressiä kuin esimerkiksi nauraminen.
Lähes jokainen joutuu joskus tekemisiin stressin ja sen aiheuttamien fyysisten oireiden kanssa, mutta elämästä voi tehdä myös stressittömän. The Independentin mukaan japanilainen akateemikko väittää, että tehokkain tapa lievittää stressiä, on vuodattaa kyyneliä.
Entinen high schoolin opettaja Hidefumi Yoshida viittaa itseensä ”kyynelten opettajana” ja järjestää säännöllisiä työpajoja ja luentoja ympäri Japania opettaakseen ihmisiä itkemisen psykologisista hyödyistä.
”Itkeminen on tehokkaampi tapa vähentää stressiä kuin nauraminen tai nukkuminen”, Yoshida kertoi.
The Independentin mukaan 43-vuotias tutkija selitti, että emotionaalisen musiikin kuunteleminen, surullisten elokuvien katsominen ja itkettävien kirjojen lukeminen voivat tarjota suuria hyötyjä henkiselle hyvinvoinnille stimuloimalla parasympaattisen hermoston aktiviisuutta, mikä hidastaa sykettä ja millä voi olla rauhoittava vaikutus mielelle.
”Jos itket kerran viikossa, voit elää stressitöntä elämää”, Yoshida totesi.
Vuonna 2014 Yoshida teki yhteistyötä Tokion yliopiston professori Hideho Aritan kanssa lanseeratakseen luentosarjan, jolla pyrittiin lisäämään tietoisuutta itkemisen hyödyistä. The Independentin mukaan Yoshida on sen jälkeen saanut runsaasti pyyntöjä kouluilta ja yrityksiltä isännöidä työpajoja ja muita aktiviteetteja aiheesta.
Yoshida ei kuitenkaan ole ensimmäinen, joka on tuonut itkemisen rauhoittavat vaikutukset esiin. Vuonna 1981 Tear Expert -niminen tutkimus, jonka toteutti tohtori William Frey Minnesotan yliopistossa, väitti itkemisen vapauttavan endorfiineja, minkä johdosta se edisti onnellisuuden ja hyvinvoinnin tunteita.
Tuoreempi tutkimus vuodelta 2008, mihin osallistui yli 3 000 ihmistä, paljasti itkemisen tekevän ihmisten olon paljon paremmaksi vaikeissa tilanteissa. Tämä sai tutkimusta tehneet ehdottamaan, että kyynelten aiheuttamista pitäisi käyttää terapian muotona.
Lähde: The Independent
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa