Isän ja pienen vauvan siivouspäivä muuttui leikiksi – vauva pääsi ”kiertoajelulle” robotti-imurilla
Robotti-imuri kiehtoi vauvaa ja siivoamisen sijaan päivä kuluikin ”Roombarodeon” parissa.
Robotti-imurit ovat kätevä apu siivoamisessa, mutta niistä voi olla myös toisenlaista iloa – ainakin jos sattuu olemaan pieni vauva. Yllä olevalla videolla kolmen kuukauden ikäinen Atlas Evans pääsi ”kiertoajelulle” omassa kodissaan robotti-imurin kyydissä, kun isän suunnittelema siivouspäivä muuttuikin leikiksi. YouTubessa on julkaistu tytön isän, Aaron Evansin, kuvaama hassu video Atlaksen ”Roombarodeosta”. Videolla vauva pitelee kiinni robotti-imurista ja liikkuu sen mukana pitkin kotia, maisemia ihmetellen. Daily Mailin mukaan isä oli jäänyt ensimmäistä kertaa koko päiväksi yksin tyttärensä kanssa ja oli suunnittelut yllättävänsä vaimonsa puhtaalla kodilla. Roomba kuitenkin laittoi suunnitelmat uusiksi. ”Vaimoni jätti minut Atlakasen kanssa ensimmäisen kerran koko päiväksi. Me vain leikimme ja siivosimme ympäri kotia (tarkoitus oli yllättää vaimoni puhtaalla kodilla) ja Atlas tuijotteli Roombaa”, isä kertoi. ”Ajattelin, että olisi hassua, jos hän voisi ”matkustaa” ympäriinsä sillä. Atlas vaikutti pitävän siitä ja hänellä on hyvä ote, loput on videolla”, hän lisäsi. ”Sen sijaan, että olisin saanut siivottua, teimme ”Roombarodeota” parin tunnin ajan”, isä paljasti. Katso hauska video Atlaksen ”Roombarodeosta” artikkelin yltä. Olemme aiemmin kertoneet James-kanasta, joka myös pääsi kokemaan ”robotti-imurirodeon” – lue lisää täällä. Lähde: Daily MailLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Pyöriikö kolmenkympin kriisi mielessä? 8 syytä, miksi sille ei ole syytä
- Varoitus: nämä iskurepliikit todellakin aiheuttavat myötähäpeää
- Ero voi tuoda mukanaan paljon hyviä asioita – tässä 8 niistä
- Moni nainen sortuu samaan virheeseen heti kun hiukset alkavat harmaantua
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää