Isä yllätti tyttärensä kirjoittamallaan koskettavalla laululla tämän hääpäivänä – tanssivat yhdessä kappaleen tahtiin
Laulun sanat liikuttivat häävieraita ja nyt tunteikas laulu leviää netissä videona.
Hääjuhlien perinteisiin kuuluu isän ja juuri naimisiin menneen tyttären välinen tanssi. Usein isä-tytär-tanssi tanssitaan merkityksellisen ja koskettavan kappaleen soidessa, minkä he valitsevat yhdessä, mutta jotkut toimivat toisin.
Yksi heistä on Robert David, joka yllätti tyttärensä Kaylan hänen hääjuhlassaan itse kirjoittamallaan koskettavalla ja tunteikkaalla laululla. Netissä leviää toukokuussa julkaistu, yli kaksi miljoonaa katselua kerännyt video Kaylan häälaulusta, jonka tahtiin isä ja tytär tanssivat häissä.
Videolla nähdään ensin pätkä hääjuhlasta, missä isä kertoo Kaylan viestittäneen hänelle puoli vuotta aiemmin ja kysyi, minkä kappaleen isä haluaisi soivan isän ja tyttären yhteistanssin aikana.
”Kayla mainitsi kaksi minun ikisuosikkiani ja sanoi, että yksi hänen ystävistään voisi ilomielin esittää ne. Minun vastaukseni oli ’Älä huoli, minulla on homma hoidossa'”, isä sanoi häävieraille.
”Puolen vuoden aikana minulta on kysytty lukuisia kertoja, minkä laulun valitsin yhteistanssiamme varten. Mutta täytyy kertoa teille, että en valinnut laulua. Minä kirjoitin laulun ja toivon, että pidätte siitä”, isä lisäsi.
Tämän jälkeen videolla alkaa soida isän kirjoittama ja Jeff Bohannonin esittämä laulu. Videolla nähdään valokuvia niin Kaylan elämän kuin hääpäivän varrelta sekä kuvia isän ja tyttären tanssista ja myöhemmin lyhyt klippi isästä ja tyttärestä tanssimasta laulun tahtiin.
Isän kappale tyttärelleen liikutti vieraita, sillä videolla on mukana kuvia vieraiden reaktioista. Laulun sanat ovat koskettaneet myös viraalivideon katsojia ja videon YouTube-kommenteissa monet ovat kertoneet liikuttuneensa kyyneliin sekä kehuvat laulua kauniiksi.
Voit kuunnella laulun artikkelin yllä olevalta videolta, jonka aikana näet myös välähdyksiä Kaylan hääpäivästä. Isä on kirjoittanut laulun myös vaimolleen ennen heidän hääpäiväänsä ja sen videon löydät täältä.
Lähde: The Independent
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?