Ikäsi paljastuu kynsiesi perusteella – katso onko sinulla jo nämä merkit
Iän arvioiminen voi olla vaikeaa, mutta se ei ole välttämättä sitä, jos tietää millä kaikilla keinoilla sen voi tehdä.
Yksi erikoisimmista ja toimivista tavoista selvittää jonkun ikä, on katsoa hänen kynsiään. Jos et halua, että joku saa tietää ikäsi kynsiesi perusteella, voit myös tehdä sille jotain.
Olet varmasti huomannut ajan myötä muutoksia kynsiesi rakenteessa, paksuudessa, lujuudessa ja jopa niiden kasvunopeudessa. Se on ihan normaalia, jonka suurin osa on huomannut 40 vuoden ikään mennessä.
Näin ikä näkyy kynsissä
Kynsissä voi olla uurteita, jotka ovat vähän kuin kynsien ryppyjä. Niitä syntyy, kun kynnet ohenevat ja haurastuvat. Kynsinauhat voivat muuttua ikääntyessä repaleisiksi ja huonokuntoisiksi, jolloin kynnetkin kärsivät. Kynnet voivat muuttua kellertäviksi, joka johtuu hitaasta kynsien kasvusta. Sekin liittyy kynsien ikääntymiseen.
Jos haluat, että ikäsi ei näy kynsistä, on tärkeä huolehtia kynsinauhojen ja kynsien kunnosta. Se vaatii esimerkiksi kynsinauhojen rasvaamista. Kynsiviilaa kannattaa käyttää varoen tai jättää käyttämättä kokonaan, koska se voi aiheuttaa kynsiin pieniä repeämiä. Lasinen viila on kynsille hellävaraisempi kuin pahvinen.
Kynsiä voi suojata myös hanskojen avulla, kun tekee esimerkiksi kotitöitä, joissa kädet kastellaan jatkuvasti, joka kuivattaa käsiä ja samalla myös kynnet kärsivät.
Lähde: Huffpost
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näistä merkeistä tunnistat alkavan Alzheimerin taudin – varhainen vaihe voi hämätä
- Naiset myöntävät: tämä hetki paljasti, ettei suhde enää toimi
- Pyydettiinkö sinua morsiusneidoksi? Vastaa näihin kysymyksiin ennen kuin lupaudut
- Nännien stimulointi voi johtaa orgasmiin – näin se on mahdollista
- Kesä tulee – tarkista aurinkolasiesi kunto ja vältä nämä yleiset virheet
- Miksi seksi on parempaa hotellissa? Syy on yllättävän yksinkertainen
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Miehet jätetään usein näistä syistä – ero tulee monelle täysin puskista
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Marttojen suosittu wc-pommi testissä – korvaa jatkossa kaupan pesuaineet
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- 3 merkkiä, jotka kertovat liiallisesta proteiinin saannista
- Anopin erikoinen tapa säästää tyhjät vessapaperirullat paljastui – helpottaa siivousta kummasti