Hymyileminen tekee sinulle hyvää – on syytä tehdä sitä vähintään 7 minuuttia päivässä
Kun hymyilee, se tuntuu hyvältä, mutta se tekee meille hyvää monella muullakin tavalla.
Asiantuntijan mukaan päivän aikana kannattaisi hymyillä vähintään seitsemän minuutin ajan, jolloin siitä saisi mahdollisimman monia hyötyjä. Hymyileminen vähentää ensinnäkin stressiä, johon ei hetken kestävä hymy toimi.
Jos hymyilee päivän aikana tarpeeksi ja se laskee stressiä, suukin voi paremmin. Stressi nimittäin vahingoittaa enemmän suuta kuin voisi luulla. Se voi aiheuttaa hampaiden narskuttelua ja suussa olevien lihasten jumittumista. Niistä voi aiheutua suuhun ja leukaan ongelmia.
Hymyileminen voi myös parantaa immuniteettia, koska se vapauttaa dopamiinia ja lisää siten immuunijärjestelmän vasta-aineiden tuotantoa.
Hymy voi myös alentaa verenpainetta, erityisesti ja hymyilemisen lisäksi nauraa oikein kunnolla. Se johtuu esimerkiksi siitä, että nauraminen voi alentaa sydämen ja hengityksen tiheyttä. Myöskin tässä tapauksessa se vaikuttaa suun terveyteen, koska korkea verenpaine on yhdistetty huonoon suuterveyteen.
Suun terveys vaatii kuitenkin paljon muutakin kuin, että hymyilee. Mutta kannattaa silti hymyillä joka päivä, koska siitä on niin paljon muitakin terveyshyötyjä.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
- Miksi itkukohtauksen jälkeen iskee usein kova päänsärky? Syy on yllättävän looginen
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Myöhästytkö jatkuvasti? Tausta voi juontaa juurensa lapsuuteen
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi
- 9 hyvin pientä tapaa, jotka tuovat mielenrauhaa ja selkeyttä hektiseenkin arkeen
- Haaveiletko vauvasta? Vastaa ensin näihin kahdeksaan kysymykseen rehellisesti
- 7 merkkiä, joista voit päätellä, onko läheiselläsi alkoholiongelma
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Vaivaako kuiva iho joka talvi? Ratkaisu voi löytyä ihan muualta kuin purkeista
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia
- Nämä huomaamattomat merkit paljastavat, että kumppani yrittää manipuloida sinua syyllistämällä