Herttuatar Meghan käyttää liian suuria korkokenkiä – muotiasiantuntija kertoo syyt erikoisen tavan taustalla
Asiantuntijan mukaan tapa on julkkisten suosiossa – ja hyvästä syystä.
Iso-Britannian prinssi Harryn tuoreen aviopuolison, Sussexin herttuatar Meghanin edustaessa julkisuudessa yleensä huomio kiinnittyy siihen, minkälaiseen asuun tyylikäs nainen on pukeutunut ja hänen kenkävalintansa jäävät varjoon. The Sun on kuitenkin nostanut esiin erikoisen seikan, joka liittyy juuri kenkiin: ne ovat herttuattarelle aivan liian isot. Eri tilaisuuksissa otettuja kuvia tarkemmin katsoessa voi huomata, että Meghanin kantapään ja kengän välissä on vähintään puoli senttiä tilaa. Tälle on kuitenkin selitys. ”Julkkikset usein valitsevat yhden koon tai jopa kaksi kokoa isommat kengät, kun heillä on jokin tapahtuma tai punaisen maton tilaisuus ja se johtuu syystä, johon me kaikki voimme samaistua – välttääkseen rakkoja”, muotiasiantuntija Harriet Davey sanoi The Sunille. ”Mikään ei ole kamalampaa kuin epämukavat kengät (jokainen on kokenut sen yöelämään lähdettyään) ja kun Meghanin kaltaiset julkkikset käyttävät korkokenkiä pitkän aikaa, heidän jalkansa usein turpoavat”, hän jatkoi. ”Turpoaminen voi aiheuttaa rakkoja ja pidemmän päälle vaivaisenluita, joista pitkäaikasen korkkarifani Victoria Beckhamin on huhuttu kärsivän”, Davey selitti. Jos ajatus liian isoilla korkokengillä kävelystä tuntuu kummalliselta tai vaikealta, on siihen oma niksinsä. ”Kikka on laittaa kärkeen pehmustetta, kuten nenäliina tai pumpulia ja se voidaan ottaa pois, kun tuntuu siltä, että kenkään kaipaa hieman lisää tilaa”, Davey paljasti. The Sunin mukaan herttuatar Meghan on nähty useamman kerran liian suurissa korkokengissä. Hänet on kuvattu sellaisissa muun muassa kun hänen ja prinssi Harryn kihlaus julkistettiin marraskuussa, vierailulla Belfastiin maaliskuussa sekä Ascotin laukkakilpailuissa juhannusviikolla. Lähde: The SunLUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä pienet asiat paljastavat, että miehesi pitää sinua seksikkäänä – vaikkei hän ehkä sanokaan sitä ääneen
- Isänpäivä lähestyy – selvitimme, mikä lahja tekee isän aidosti iloiseksi
- Helppo ohje: valmista kotitekoinen aloe vera -voide, joka hellii ihoa ja tukee kollageenia
- Puhutko itseksesi? Psykologi selittää, miksi tapa voi olla yllättävän hyödyllinen
- 10 asiaa, jotka voivat tappaa seksihalut tyystin – yllättävän moni ei tajua tätä
- Jokaisen naisen pitäisi tutkia valkovuotoaan – syy ei olekaan se, mitä luulit
- Terapeuttien mukaan pettäjä paljastaa itsensä useammin kuin uskot – ja usein vielä täysin vahingossa
- Naiset paljastavat, mitkä 10 asiaa miehessä ovat suorastaan vastenmielisiä
- Yksi asia, jota ikääntyvä iho tarvitsee joka päivä – asiantuntijan mukaan tämä on tärkein
- Unohda turhat paineet, sillä miehiä ei kiinnosta nämä 7 asiaa makuuhuoneen puolella pätkääkään
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Onko koolla väliä? Naiset antavat rehelliset neuvot miehille
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Naiset paljastavat, mitkä 10 asiaa miehessä ovat suorastaan vastenmielisiä
- Terapeuttien mukaan pettäjä paljastaa itsensä useammin kuin uskot – ja usein vielä täysin vahingossa
- 11 asiaa, joita mies ei saisi koskaan unohtaa tehdä seksin jälkeen
- Unohda turhat paineet, sillä miehiä ei kiinnosta nämä 7 asiaa makuuhuoneen puolella pätkääkään
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä
- 10 asiaa, jotka voivat tappaa seksihalut tyystin – yllättävän moni ei tajua tätä